Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Käänne asuntomarkkinoilla: Hinnat lakkasivat nousemasta – kauppoja tehtiin huhtikuussa 14 prosenttia vähemmän

iStock

Koronavirusepidemian vaikutus asuntokauppaan näkyy nyt siten, että hinnat eivät nouse alkuvuoden tahtiin vaan pysyvät ennallaan.

Asia käy ilmi Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL:n kyselystä, johon vastasi 75 prosenttia sen jäsenyrityksistä.

SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg kertoo tiedotteessa, että toteutuneet hinnat ovat pysyneet kasvukeskuksissa käytännössä ennallaan ja pienemmän kysynnän alueilla laskeneet loivasti.

Asunto-osakkeista tehtiin huhtikuussa keskimäärin 14 prosenttia vähemmän kauppoja kuin normaalitilanteessa. Eniten laskua tuli Pohjois-Karjalassa, Lahdessa ja muualla Päijät-Hämeessä sekä Etelä-Savossa.

Yli puolet kyselyyn vastanneista kiinteistönvälitysyrityksistä kertoi, että yli 70-vuotiaat eivät ole tällä hetkellä aktiivisia asunnon myyjinä tai ostajina. Asuntomarkkinoiden täysimittainen palautuminen odottaakin lopullista rajoitusten poistumista myös riskiryhmien osalta, SKVL arvioi.

Sijoittajat ovat kyselyn perusteella jonkin verran vähentäneet ostamista, mikä parantaa kodikseen asuntoa ostavien tilannetta. Huhtikuun loppupuolella ostajien kiinnostus mökkejä ja omakotitaloja kohtaan kasvoi.

– Tuleeko pientaloihin kohdistuvasta kiinnostuksesta pysyvä ilmiö, nähdään vasta pidemmällä aikavälillä. Käänne alkoi tapahtua jo ennen koronaa ja on nyt vahvistunut voimakkaasti erityisesti kasvukeskusten ympärysalueilla, toimitusjohtaja Mannerberg sanoo tiedotteessa.

SKVL:n jäsenyrityksiä on yli 400 ja välittäjiä yli 1 600 yli 475 toimipisteessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE