Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kanerva: “Emme palaa harmaalle vyöhykkeelle”

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Eduskunta käy paraikaa lähetekeskustelua valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta.

Demokraatti

Demokraatti

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron käytti kansanedustaja Ilkka Kanerva.

Kanerva aloitti sanomalla, että pienellä maalla ei ole ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan varaa tehdä suuria virheitä.

– Selonteko asettaakin Suomelle luotettavat ja käyttökelpoiset merimerkit.

Kanerva totesi, että kylmän sodan jälkeen tuudittauduimme maailmanmenoon, jota leimasi toiveikkuus ja yhteistyöhakuisuus.

– Nyt joudumme kuitenkin hahmottamaan maailmaa taas uusin silmin. Turvattomuus, vastakkainasettelu ja voimapolitiikka leimaavat todellisuutta. Lähialueittemme vakaus on Suomen turvallisuuteen ratkaisevasti vaikuttava tekijä. Näinhän se on aina ollut.

– Näemme, miten Venäjä pyrkii palauttamaan entisen suurvalta-asemansa. Venäjän toimet ensin Georgiassa, sittemmin Ukrainassa sekä Krimin laiton haltuunotto ovat esimerkkejä voimapolitiikasta ja vakavia rikkomuksia kansainvälistä oikeutta ja yhteisiä sitoumuksia vastaan.

Kanervan mukaan todistamme nyt kehitysvaihetta, jossa niin Itämeren kuin Arktisen alueen strateginen merkitys korostuu.

– Tällä on tietenkin suora vaikutuksensa Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan. Vaikkei meihin kohdistukaan välitöntä sotilaallista uhkaa, sijaitsemme suurvaltojen näkökulmasta strategisesti merkittävällä alueella, johon jännitteet luonnollisesti myös heijastuvat.

Ei minkäänlaista perälautaa Ruotsi-yhteistyölle

Kanervan mukaan perusasia on aina ja kaikissa olosuhteissa pitää huoli omasta turvallisuudestamme.

– Teemme sen aina itse, muttemme enää koskaan yksin. Siksi Suomen on jatkossakin tärkeää osallistua aktiivisesti kansainväliseen puolustusyhteistyöhön.

– Suomen länsi-integraatio on perustavanlaatuinen valintamme. Olemme siis erottamaton osa läntistä turvallisuusyhteisöä. Sen suhteen ei pidä jäädä epäselvyyksiä. Emme palaa harmaalle vyöhykkeelle.

– Ruotsin ja nyttemmin Norjan kanssa on otettu merkittäviä askelia, ja yhteistyömme tiivistyy yhä. Meidän ei ole perusteltua asettaa etukäteen minkäänlaista perälautaa Ruotsi-yhteistyöllemme. On ehkä aihetta pitkällä tähtäimellä fundeerata valtiosopimustasoista järjestelyä kriisiajan varalle, sillä tosipaikan tullessa ei enää neuvotella eikä diskuteerata.

Kanervan mukaan Euroopan unionin jäsenyys on Suomelle merkittävä ulko- ja turvallisuuspoliittinen valinta, joka lisäsi kansainvälisiä vaikutusmahdollisuuksiamme. Suomenkin on tehtävä nykyistä päämäärätietoisemmin työtä unionin yhtenäisyyden ja toimintakyvyn eteen.

Suomelle on Kanervan mukaan tärkeää Naton avoimien ovien politiikan jatkuminen ja jäsenyysmahdollisuuden turvaaminen. Tärkeää on myös tiivistää sotilasyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa Natosta riippumatta.

– Olennaista on nähdä myös eräät positiiviset kehityskulut, kuten asevalvontaneuvottelumahdollisuus, YK:n Agenda 2030 ja Pariisin ilmastosopimus. Sääntöpohjaista maailmanjärjestystä ei kenties sittenkään ole kokonaan kuopattu.

– Yhteisten sääntöjen noudattaminen luo vakautta ja turvaa. Suomen tulee kaikin keinoin edistää tätä niin EU:n, YK:n ja Etyjin piirissä kuin myös kahdenvälisesti Venäjän kanssa. Samalla kun meidän on pakko varautua vakaviin haasteisiin, on alleviivattava vuoropuhelun ja yhteistyön merkitystä vaikeinakin aikoina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE