Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kanerva kiittelee Suomen valtion historian suurinta hankintaa – “Hankkeen tärkeydestä Suomen puolustukselle on vallinnut laaja yhteisymmärrys”

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
F-35 Pirkkalassa helmikuussa 2020.

Kokoomuksen puolustusvaliokuntaryhmä kertoo olevansa tyytyväinen hx-hankkeen lopputulokseen.

Demokraatti

Demokraatti

Suomen valtioneuvosto päätti perjantaina iltapäivällä puolustushallinnon esityksen perusteella, että ilmavoimien seuraava hävittäjä on Lockheed Martinin F-35 Lightning II. Suomen nykyiset hävittäjät eli Hornetit poistuvat käytöstä 2030 mennessä ja uudet koneet saapuvat näillä näkymiin Suomeen noin vuosina 2025-2030.

Syksyllä 2015 alkanut hx-hanke on ulottunut useammalle vaalikaudelle ja yli opposition ja hallituksen välisen rajan. Kokoomuksen mukaan hanke on ollut samalla osoitus siitä, miten Suomessa kyetään tekemään yhteisymmärrykseen pohjaavia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja.

”Hankkeen tärkeydestä Suomen puolustukselle on vallinnut laaja yhteisymmärrys. Kun kyseessä on Suomen valtion historian suurin hankinta, tämä korostuu. Lisäksi on huomioarvoisen merkityksellistä, että kykenemme yhteisesti tekemään maamme kannalta tärkeitä turvallisuuspoliittisia päätöksiä”, sanoo puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva.

Kanerva on myös erittäin tyytyväinen HX-hankkeen käsittelyyn puolustusvaliokunnassa. Valiokunta on pidetty asianmukaisesti tiedotettuna ja sille on järjestetty useampia asiantuntijoiden kuulemisia läpi koko prosessin.

Hx-hankkeen ratkaisu on kokoomuksen mukaan myös Suomelle ulkopoliittisesti merkittävä.

”Kyseessä ei ole vain uuden suorituskyvyn hankinta, vaan tämä edistää myös asemaamme osana läntistä turvallisuusyhteisöä. Se, että Suomelle myydään huippuluokan suorituskykyjä osoittaa, että meitä arvostetaan ja meihin luotetaan. Hankinta voi avata meille myös uusia mahdollisuuksia puolustusyhteistyöhön”, kansanedustaja Jukka Kopra toteaa kokoomuksen tiedotteessa.

Suomen kannalta ratkaisevin asia valinnan osalta ovat Suomen puolustukselliset tarpeet. Hävittäjät parantavat Suomen kykyä puolustaa sen omia alueita. Monitoimihävittäjillä luodaan ennaltaehkäisevää kykyä, ne suojaavat ilmahyökkäyksiltä ja tukevat muiden puolustushaarojen toimintaa sekä parantavat tilannekuvaamme.

”Kyseessä ei ole mikä vain hankinta. Jos ilmapuolustus ei ole kunnossa, silloin olemme helppo kohde vastustajalle. Siksi hävittäjät ovat välttämättömiä Suomen turvallisuudelle niin sodan ja kuin rauhan aikana. Hankinta osoittaa, että pidämme kaikissa olosuhteissa huolta kansallisesta puolustuksestamme”, kansanedustaja Timo Heinonen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE