Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansalaisaktivisti Syksy Räsäsen mielestä Suomen pitää lopettaa asekauppa ja yhteistyö Israelin kanssa – ”Normaaliuden illuusio on hyvin epänormaalia ja kaikkein järkyttävintä”

Vuonna 2011 kosmologi, kansalaisaktivisti Syksy Räsäselle tarjoutui mahdollisuus tehdä jälleenrakentamistyötä kolmen viikon ajan Palestiinan miehitysalueella. Sen jälkeen hän on käynyt siellä useita kertoja.

– Oli valaisevaa nähdä tuhottuja taloja ja koulurakennuksia ja käydä sen jälkeen Tel Avivissa, jossa kaikki oli normaalia.

Räsäsellä ei ollut entuudestaan minkäänlaista rakennuskokemusta. He aloittivat työt yhdeksältä aamulla ja saattoivat jatkaa iltakuuteen asti. Illalla oli erilaista poliittista ohjelmaa. Parhaimmillaan lämpömittari näytti +35 astetta.

He tietävät tarpeeksi, etteivät halua tietää enempää.

Vierailut olivat henkisesti raskaita, mutta fyysinen työ tasapainotti. Oli hienoa nähdä valmiin talon luovuttaminen perheelle. Uskomatonta oli puolestaan havaita israelinjuutalaisten näkemys siitä, ettei miehitystä Gazassa ja Länsirannalla ole.

– Normaaliuden illuusio on hyvin epänormaalia ja kaikkein järkyttävintä. Israelinjuutalaiset ovat hyvin tietämättömiä, mutta he tietävät tarpeeksi, etteivät halua tietää enempää.

Räsäselle korostui paikan päällä, miten pieni alue oli ja miten lähellä kaikki oli toisiaan. Alue oli suljettu palestiinalaisille ja avoin israelinjuutalaisille. Lain mukaan yksi etninen ryhmä oli muiden yläpuolella. Toinen taloista, jota Räsänen oli jälleenrakentamassa, oli Ihmisoikeusjärjestö ICAHD:in (Israel Committee Against House Demolitions) tukikohta.

Lisää aiheesta

Se on vastarinnan symboli.

– Miehitysjoukot tuhosivat rakennuksen kuusi kertaa. Se on vastarinnan symboli ja muistuttaa siitä, mistä tässä on kysymys, miksi tätä työtä tarvitaan.

Suomi osallistuu Räsäsen mukaan apartheidin tukemiseen käymällä asekauppaa Israelin kanssa ja sallimalla tuonnin miehitettyjen alueiden laittomista siirtokunnista. Siirtokunnista tulevien tuotteiden kieltämistä Amnestyn esityksen mukaisesti on Räsäsestä ensisijainen asia.

– Suomen pitää lopettaa asekauppa ja yhteistyö Israelin kanssa.

ICAHD kannattaa nykyisen koko Palestiinan kattavan apartheid-valtion korvaamista yhdellä demokraattisella valtiolla, jossa kaikilla on yhtäläiset oikeudet.

Esimerkiski SDP on esittänyt vuonna 2014 Palestiinan valtion tunnustamista ja aseviennin jäädyttämistä Israeliin.

– On erinomainen linjaus, että puolue on sitoutunut toimimaan sen eteen, että siirtokuntatuotteille saadaan kansainvälisiä tuontikieltoja, Räsänen kiittelee.

Lue koko laaja Syksy Räsäsen haastattelu 30.marraskuuta Demokraatista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE