Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja hämmästyi hallitukselle: “73 miljoonan ryöstöesitys”

SDP:n kansanedustaja, ex-asuntoministeri Pia Viitanen hämmästelee hallituksen lisätalousarvioon sisältyvää 73 miljoonan ylimääräistä tuloutusta Valtion asuntorahastosta (VAR) valtion budjettiin.

Demokraatti

Demokraatti

Hallitus on päättänyt pääomittaa Oy Suomen rata ab:tä, jonka seurauksena valtion tulot vähenevät 110 miljoonaa. Niitä kattamaan hallitus esittää mainittua ylimääräistä tuloutusta.

Jos näitä varoja aletaan pikkuhiljaa ujuttaa ihan muihin tarkoituksiin kuin kohtuuhintaisen asumisen tukemiseen, tarkoittaa se käytännössä asumisen hinnan nousua ja kohoavia vuokria.

“Hallituksen esitys ylimääräisestä tuloutuksesta VAR:sta budjettiin on täysin vastoin eduskunnan lokakuun lopulla yksimielisesti hyväksymää tarkastusvaliokunnan mietintöä asumisen linjoista. Siinä nimenomaan linjattiin, että Valtion asuntorahaston asema tulee säilyttää itsenäisenä ja riippumattomana ja rahaston varallisuuden käyttö tulee suunnata asumiseen.”

Viitanen kertoo tiedotteessa pitävänsä eduskunnan yksimielistä linjausta merkittävänä, sillä aika ajoin on esiintynyt haluja sulauttaa asuntorahasto osaksi valtion budjettia. Tämä ei olisi Viitasen mukaan oikein, sillä rahaston varat ovat kertyneet pieni- ja keskituloisten ihmisten aravalainojen korko- ja lainanlyhennyskustannuksista ja niillä on tarkoitus tukea ihmisten asumista ja sen kohtuuhintaisuutta.

“Jos näitä varoja aletaan pikkuhiljaa ujuttaa ihan muihin tarkoituksiin kuin kohtuuhintaisen asumisen tukemiseen, tarkoittaa se käytännössä asumisen hinnan nousua ja kohoavia vuokria.”

“On kestämätöntä, että hallitus nyt viime töikseen on päättänyt lähteä Asuntorahaston ryöstöön täysin päinvastoin, mitä eduskunta vastikään linjasi tuoreessa päätöksessään. Epäilenkin, että eduskunta tuskin hyväksyy esitystä.”

Viitanen sanoo, että hallituksen on edelleen nautittava eduskunnan luottamusta, ei päinvastoin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE