Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja näpäyttää Juhana Vartiaista: “Ongelma vain pahenee, jos työmarkkinoillemme tulee suuri määrä heikosti koulutettuja, jopa luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä”

Juhana Vartiainen.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio kritisoi voimakkaasti kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiaisen lauantaina Helsingin Sanomissa esittämää näkemystä, jonka mukaan suomalaisista työttömistä vain noin 40 000 voisi työllistyä. Samassa haastattelussa Vartiainen totesi Suomen kärsivän työvoimapulasta.

– Vaikka työllisyys on lähtenyt laskuun vasta äskettäin, jo useat kymmenet tuhannet työttömät ovat työllistyneet lyhyen ajan sisällä. Vartiaisen hihastaan ravistama luku ja hänen harjoittamansa työttömien syyllistäminen eivät perustu tilastoihin, vaan ainoastaan palvelevat kokoomuksen taustapiirien poliittista agendaa, toteaa Savio.

Vartiaisen mukaan työllistymisvaikeuksien syitä ovat muun muassa työttömien osaamisen puute ja kannustinongelmat. Mahdollisena ratkaisuna esittämäänsä ongelmaan Vartiainen tarjoaa työvoiman saatavuusharkinnan poistamista EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta henkilöiltä.

– Tohtori Vartiaisen tarjoama lääke on täysin väärä. Jo nyt muun muassa johtotehtävissä työskentelevät, tutkijat ja erityisasiantuntijat on vapautettu saatavuusharkinnan piiristä. Jos suomalaisten työttömien osaamistaso on puutteellinen, on heille tarjottava lisäkoulutusta aloille, joille työpaikkoja syntyy, vastaa Savio Vartiaisen väitteisiin tiedotteessaan.

Vartiaisen tutun teesin mukaan työvoiman tarjonnan lisääminen kasvattaisi työpaikkojen määrää.

– Vartiaisen analyysi voisi sinänsä olla perusteltavissa, jos uusien työntekijöiden osaamistaso olisi erityisen korkea tai jos he suostuisivat työskentelemään työehtosopimusta alemmalla palkalla. Päinvastoin kuin kokoomus, perussuomalaiset eivät kuitenkaan halua Suomeen halpatyömarkkinoita, linjaa Savio.

– Lisäksi suomalaisten koulutustaso on maailman mittakaavassa varsin korkea, eivätkä läheskään kaikki kansalaisemme työllisty tästä huolimatta. Ongelma vain pahenee, jos työmarkkinoillemme tulee suuri määrä heikosti koulutettuja, jopa luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä. Suomalaiset veronmaksajat joutuisivat jälleen kerran maksamaan lyhytnäköisen kokoomuspolitiikan loppulaskun, toteaa Savio.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE