Politiikka
21.11.2017 12:30 ・ Päivitetty: 21.11.2017 12:30
Kansanedustaja syyttää hallitusta salailusta: ”Pienellä präntillä ujuttaen”
SDP:n kansanedustaja, liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Katja Taimela ihmettelee hallituksen toimintatapaa.
Hallitus esittää tänään lähetekeskustelussa olevassa ensi vuoden budjetin täydentävässä esityksessä liikenne- ja viestintäministeriölle 2 miljoonan euron määrärahaa osakehankintoihin ensi vuodelle liittyen Liikenneviraston liikenteenohjaustoimintojen yhtiöittämiseen sekä raideliikenteen kilpailun avaamiseen.
Taimelan mukaan ei ole normaalia, että ministeriön virastouudistus ja siihen liittyvä liikenteenohjaustoimintojen yhtiöittäminen tuodaan eduskunnalle täydentävän budjettiesityksen hallintokulujen mukana ”pienellä präntillä ujuttaen”.
”Olisin odottanut, että ministeri Anne Berner olisi avoimesti esitellyt liikenne- ja viestintäministeriössä valmistelussa olevan virastouudistuksen”, sanoo Taimela.
Liikenne- ja viestintäministeriö on aloittanut valmistelutyön vuosi sitten ja keväällä valmistuneen esiselvityksen pohjalta valmistelua on jatkettu. Esiselvityksen mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto ja Viestintävirasto yhdistettäisiin, Liikennevirasto muuttuisi Väylävirastoksi ja liikenteenohjaustoiminnot maalla, merellä ja ilmassa yhtiöitettäisiin.
Taimela muistuttaa, että esiselvityksen vastaanotto ei ollut pelkästään kiittävä, esityksen vaikutusarvioita kaivattiin ja osa yhtiöityksistä kyseenalaistettiin viranomaistoiminnan kaltaisen luonteensa vuoksi.
”Toivoisin, että ministeri kertoisi uudistustyön tilanteesta. Ovatko keväällä esiin tuodut muun muassa turvallisuusriskit näin suuren uudistuksen osalta ratkaistu ja miten yhtiöittämismalli sopii esimerkiksi luonteiltaan kovin erilaisten lennonjohtotoiminnan ja meriliikenteen VTS-keskusten kesken? Minusta on ikävää, ettei ministeri ole katsonut tarpeelliseksi tuoda uudistusta eduskunnan tietoon aiemmin.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.