Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

4.12.2021 10:12 ・ Päivitetty: 4.12.2021 10:12

Kansanedustajalta lista keinoja työllisyyden parantamiseksi – ”Työkyvyttömyys maksaa yhteiskunnalle vuosittain useita miljardeja”

Jukka-Pekka Flander

Marinin hallituksen alkuperäinen työllisyystavoite on pian toteutunut, iloitsee kansanedustaja Kim Berg (sd.). Hän kaipaa keinoja, joilla työllisyyttä parannettaisiin entisestään sen jälkeen, kun työllisyysaste on noussut 75 prosenttiin ja on saatu 80 000 lisätyöpaikkaa.

Demokraatti

Demokraatti

”Työkyvyttömyys maksaa yhteiskunnalle vuosittain useita miljardeja. Keskimäärin noin 50 henkilöä jää päivittäin työkyvyttömyyseläkkeelle ja mielenterveyden sairaudet ovat nousseet yleisimmäksi työkyvyttömyyseläkkeen syyksi. Työelämän joustoilla ja työhyvinvointia vahvistamalla voidaan lisätä sekä työllisten määrää että hyvinvointia.”

Berg ehdottaa työllisyyttä parantaviksi toimiksi muun muassa osa-aikatyön edistämistä.

”Meidän on parannettava työuransa loppupäässä olevien ihmisten työllisyyttä, ja oikeus osa-aikatyöhön voisi auttaa jaksamaan nykyistä pidempään työelämässä. Oikeus voisi syntyä esimerkiksi samankaltaisin ehdoin kuin vuorotteluvapaassa.”

Lisäksi hän selvittäisi omaishoitajien mahdollisuutta työskennellä osa-aikaisesti ja uudistaisi työturvallisuuslakia.

”Tavoitteena vähentää työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien määrää ja lisätä työhyvinvointia. Oikeus työhön on perusoikeus, jonka toteutuminen vaatii julkisen vallan pitkäjänteisiä ja todistettavasti tuloksellisia politiikkatoimia. Sillä tiellä on edettävä määrätietoisesti ja uusia ovia aukoen – pandemiasta huolimatta.” Berg toteaa tiedotteessaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU