Politiikka
31.5.2018 11:53 ・ Päivitetty: 31.5.2018 11:53
Kansanedustajalta paloivat käämit: ”Nämä terveysintoilijat eivät aiheuta toiminnallaan mitään muuta kuin haittaa”
Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä vaatii, että sosiaali- ja terveysministeriön asettaman tupakkatyöryhmän ehdotuksia ei toteuteta.
Eduskunnan kohta jättävän Kärnän mukaan työryhmä lähestyy asiaa täysin väärästä näkökulmasta pyrkien tupakoinnin lopettamiseen, kun voimavarat tulisi pikemminkin suunnata haittojen vähentämiseen.
”Olemme saaneet todeta yhä uudelleen ja uudelleen, että kieltolait eivät yksinkertaisesti toimi. Mikäli työryhmän esitykset ikärajan nostamisesta ja tupakkaveron korotuksista toteutetaan, voittaa ainoastaan mustan pörssin kauppa.”
Kärnä kannustaisi käyttämään vähemmän haitallisia tuotteita, kuten heat not burn -tupakkaa tai nuuskaa, verotuksen keinoin. Hänen mukaansa työryhmällä on lähtenyt mopo täysin lapasesta.
”Nämä terveysintoilijat eivät aiheuta toiminnallaan mitään muuta kuin haittaa.”
Kärnä näkee tupakkatyöryhmän ehdotukset nuuskankäytön lopettamiseksi erityisen turmiollisina. Työryhmä esittää, että nuuskan matkustajatuonnin raja pitäisi laskea nykyisestä kilosta 100 grammaan vuorokaudessa. Lisäksi työryhmä vaatii, että rikoslakiin lisättäisiin salakuljetuksen ja laittoman tuontitavaraan ryhtymisen törkeät tekomuodot.
”Kun tupakkalakia edellisen kerran käsiteltiin, saimme kovalla työllä ajettua läpi tämän kilon rajan ilman purkkirajoitusta. Tämä toimenpide on vähentänyt nuuskan pimeää kauppaa, kun ihmiset voivat hakea tuotteensa itse. Se on myös vapauttanut Tullin resursseja todellisten rikollisten, kuten huumausaineiden salakuljettajien, valvontaan. Siellä olisi todellakin parempaa tekemistä, kuin kytätä nuuskan tuontia.”
Lisää aiheesta
Kärnän tiedotteen mukaan työryhmän esitystä eivät kiittäisi muut kuin ammattimaiset trokarit ja nuuskan salakauppiaat.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.