Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajat: Perussuomalaisten uhosta huolimatta taksiliikenne vapautuu

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-kansanedustajien mielestä liikennekaari kehittyi hallituksen sisäisten paineiden toimesta tasapainoisempaan suuntaan, mutta pienyrittäjävetoiset taksiyritykset tulevat tuntemaan paineen taksien määrien ja hinnan vapauduttua.

Kansanedustjien mukaan muutos ajaa todennäköisesti taksialaa kohti suurempia yrityksiä. Ensitietojen perusteella lakiesitys on kuitenkin alkuperäistä turvallisempi matkustajille, varmistaa kilpailun lähtökohtien tasaväkisyyden sekä antaa paremmin viranomaisille keinoja puuttua epäedulliseen markkinakehitykseen.

– On pidettävä huoli, että Trafille suunniteltu hintakehityksen valvonta kirjoitetaan laissa muotoon, joka mahdollistaa tehokkaan puuttumisen ylihintoihin sekä ehkäisee yliaggressiivista kilpailua. Me teemme töitä sen eteen, jotta perussuomalaisten neuvottelema puolen vuoden lykkäys auttaa aidosti yrittäjiä, pohtii kansanedustaja Katja Taimela.

Eniten hallituksen esitys juuri muuttui taksiliikenteen osalta. Yrittäjät eriarvoiseen asemaan asettava alle 10 000 euron pienimuotoisen toiminnan esitys poistettiin. Ammattimaisen henkilö- ja tavarankuljetuksen luvanvaraisuus säilyy, vaikka monia muita vaatimuksia karsitaankin.

– Hallituspuolueiden edustajien yksimielisyys lehdistötilaisuudessa riittävistä normeista turvallisuuden ja laadun takaamiseksi oli liikuttavaa. Enää jäi ihmeteltäväksi mistä hallituksessa on väännetty keväästä lähtien? totesi kansanedustaja Suna Kymäläinen.

Liikennekaaren mukanaan tuomiin digitaalisaation ja avoimien rajapintojen mahdollisuuksilla on SDP:n kansanedustajien mukaan suuri potentiaali Suomelle ja suomalaisille.

– Hyvä, että saimme nyt hallitukselta yhteisen esityksen tämän keskustelun pohjaksi. Monen muutoksen kohdalla tulee silti väistämättä mieleen, miksei hallitus keskustellut keskenään jo ennen kuin lykkäsi lakiesityksen lausuntokierrokselle keväällä? kansanedustaja Satu Taavitsainen sanoo.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE