Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustajien kuppi meni nurin Markus Lohen toiminnasta – “Paheksumme ministeri Kiurun jatkuvaa arvostelua”

SDP
Kuvassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan sd-jäsenet vasemmalta oikealle: Kim Berg, Aki Lindén, Ilmari Nurminen ja Heidi Viljanen.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa johtava keskustan kansanedustaja Markus Lohi sanoi tänään Ilta-Sanomien haastattelussa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) epäonnistuneen koronajohtamisessa ja toivovansa pääministerin kantavan jatkossa vastuun asiassa.

Demokraatti

Demokraatti

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan sosialidemokraattiset jäsenet Aki Lindén, Ilmari Nurminen, Heidi Viljanen ja Kim Berg ja toteavat myöhäisillasta lähettämässään tiedotteessa antavansa täyden tuen ministeri Kiurun toiminnalle koronakriisin hoidossa.

He toteavat paheksuvansa valiokunnan puheenjohtaja Lohen harjoittamaa ministeri Kiurun jatkuvaa arvostelua.

– Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun kansanedustaja Lohi on ollut ”omilla teillään” koronapandemian aikana. Häntä on toistuvasti jouduttu ohjaamaan hallituksen yhteisten koronapandemian hillintää varten valmisteltujen lakiesitysten kannalle, ja hän on useasti esittänyt julkista kritiikkiä hallituksen koronalinjauksia ja ratkaisuja kohtaan. Tämänkaltainen toiminta ei herätä luottamusta ja sopii hyvin huonosti sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan asemassa olevalle henkilölle, sote-valiokunnan sd-jäsenet toteavat.

He muistuttavat, että Suomen koronatilanne on tällä hetkellä vakavampi kuin koskaan.

– Valtioneuvosto on vastuuministeri Kiurun johdolla käsitellyt tilannetta säännöllisesti ja tartuntojen leviämistä on viime päivinä pyritty hillitsemään erilaisilla rajoituksilla. Ministeri Kiuru on vedonnut voimakkaasti väestöön, terveydenhuoltojärjestelmään ja eri viranomaisiin tilanteen pitämiseksi hallinnassa. Hän ansaitsee tässä työssään täyden tuen ja kiitokset, kannanotossa todetaan.

Kansanedustajat toteavat myös, että tartuntatautilain 7 § mukaan ”tartuntatautien torjunnan yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle”.

– Muilla ministeriöillä on omat vastuutehtävänsä tällaisessa laajassa siviilikriisissä. Tätä toimintaa koordinoi Valtioneuvoston koronaministeriryhmä, jota johtaa ministeri Kiuru.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE