Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Käräjäoikeus käsittelee tänään uudestaan Kankaanpään terrorismiepäiltyjen vangitsemisia

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Satakunnan käräjäoikeus käsittelee tänään uudestaan Kankaanpään terrorismiepäiltyjen vangitsemisia. Viisi miestä vangittiin kaksi viikkoa sitten epäiltynä terrorismirikoksista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pakkokeinolain mukaan oikeuden pitää käsitellä vangitsemisasia uudelleen kahden viikon kuluessa edellisestä käsittelystä, jos vangittu sitä vaatii.

Yksi miehistä pääsi vapaaksi jo viikko sitten. Häntä epäiltiin muita miehiä lievemmällä syytä epäillä -perusteella. Poliisin mukaan vapauttamisesta huolimatta mies on yhä epäiltynä terrorismirikoksista, ja hänen osallisuuttaan tapaukseen tutkitaan edelleen.

Neljän muun epäillyn osalta vangitsemisasioita käsitellään käräjäoikeudessa klo 14 alkaen. Heidät vangittiin aiemmin todennäköisin syin epäiltyinä terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta ja terroristisessa tarkoituksessa tehdystä tahallisesta räjähderikoksesta. Vangitsemispäätösten mukaan valmistelurikoksen epäillään tapahtuneen toukokuu-joulukuussa 2019 Kankaanpäässä ja räjähderikoksen lähes samalla aikavälillä Jämijärvellä.

Radikaali äärioikeistolainen ideologia

Poliisin mukaan vangitut miehet ovat muodostaneet radikaaliin äärioikeistolaiseen ideologiaan perustuvan ryhmittymän, jonka epäillään suunnitelleen terroristista tekoa. Poliisi on ollut tapauksen yksityiskohdista niukkasanainen eikä ole esimerkiksi kommentoinut ryhmän mahdollista iskukohdetta.

Poliisin mukaan ryhmä edustaa hyvin äärimmäistä akselerationistista äärioikeistolaisuuden suuntausta, missä nyky-yhteiskunta nähdään vihollisena ja sen väkivaltaista romahduttamista pyritään nopeuttamaan muun muassa terrori-iskuilla. Poliisin mukaan ryhmällä ei ole ollut yhteyttä mihinkään järjestäytyneeseen julkiseen äärioikeistolaiseen toimintaan.

Seuranta alkoi jo kaksi vuotta sitten

Epäillyistä kaksi on 26-vuotiaita, kaksi 25-vuotiaita ja yksi 23-vuotias. Poliisin mukaan osa heistä tuntee toisensa pidemmältä ajalta. He ovat kaikki kotoisin Kankaanpään seudulta.

Miehiin kohdistuneet tutkintatoimet alkoivat jo joulukuussa 2019. Tuolloin heitä epäiltiin törkeästä ampuma-aserikoksesta ja räjähderikoksesta.

Rikosten epäiltiin tapahtuneen Jämijärvellä. Poliisi kertoi, että epäiltyjen jäljille päästiin toisen, huumerikoksia koskeneen tutkinnan kautta. Kotietsinnöissä löytyi useita laittomia ampuma-aseita ja “suuri määrä” räjähdysaineita.

Sen jälkeen joukko on poliisin mukaan ollut tarkassa seurannassa.

STT – Maria Rosvall

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE