Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Kaupunkineuvos Kari Salmi Porissa: ”Eduskuntavaaleissa vahvuutemme on yhtenäinen ja hyvähenkinen vaalitaistelu”

Pertti Rajala
Kuvassa Porin puolen Wanhojen Toverien toimikunnan jäsen Seppo Tarkkanen, sihteeri Ulla Nordman ja kaupunkineuvos Kari Salmi.

Porin puolen Wanhat toverit -kerho vietti toimintansa 30-vuotisjuhlaa. Paljon on toiminta-aikana muuttunut – mutta mihin kerhoja yhä tarvitaan?

Pertti Rajala

Demokraatti / Satakunta

20. lokakuuta pidetyssä juhlatilaisuudessa juhlapuheen piti Suomen Wanhojen Toverien puheenjohtaja, kaupunkineuvos Kari Salmi. Puheessaan hän painotti, että näiden kerhojen toiminnan tarkoituksena on edelleen sosialidemokraattisen aateperinnön vaaliminen.

Juhlan aluksi kerhon puheenjohtajan Ilona Wessmanin estyneenä ollessa juhlaväki vietti toimikunnan jäsen Seppo Tarkkasen johdolla hiljaisen hetken ja kunnioitti kerhon ensimmäisen puheenjohtajan Väinö Vilponiemen ja kaikkien edesmenneiden perustajajäsenten muistoa.

– Olemme nöyrän kiitollisia heidän tekemästään arvokkaasta työstä, Tarkkanen totesi.

Tervehdyssanoissaan Seppo Tarkkanen vetosi juhlaväkeen uusien jäsenien saamiseksi kerhoon.

– Olen vakuuttunut, että Porissa ja sen ympäristössä on paljon yli 60-vuotiaita tovereita, jotka voisivat osallistua Wanhojen Toverien kerhon toimintaan, mutta jostain syystä eivät ole ottaneet asiaa omakseen. Kun seuraavan kokoonnumme, jokainen meistä pyytäköön muutaman tai ainakin yhden toverin mukaansa.

Juhlaväki kiitti Seppo Tarkkasen johdolla kukkasin yli 18 vuotta yhdistyksen sihteerinä toiminutta Ulla Nordmania työstään ja sitoutuneisuudestaan kerhon toimintaan.

– Puheenjohtajat ovat vaihtuneet, mutta Ulla on tuonut pysyvyyttä toimintaan. Hän on jaksanut puurtaa ja ideoida, ja jaksaa edelleen, Seppo Tarkkanen kiitti.

Puhujina presidentti, europarlamentaarikko, kansanedustajia ja useita vaikuttajia

Puhujina kerhossa ovat vuosien saatossa käyneet paikalliset sd-kansanedustajat ja europarlamentaarikko Eero Heinäluoma. Muuten puhujia on ollut kaikilta yhteiskunnan aloilta aiheista, jotka ovat olleet ajankohtaisia ja kiinnostavia.

– Poliittiset katsaukset ovat tietysti aina olleet mukana. Vuosi päätetään aina joulukuun kokouksessa kunnallisjärjestön puheenjohtaja Esa J. Wahlmanin poliittiseen katsaukseen. Suurin tapaus kerhon kohdalla on ollut vuonna 2000 onnistuneesti järjestetyt valtakunnalliset Kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa, joissa juhlapuhujana oli silloinen tasavallan presidentti Tarja Halonen, sihteeri Ulla Nordman kertoo.

Juhlapuheessaan kaupunkineuvos Kari Salmi kertoi ensimmäisen Wanhat Toverit -kerhon perustamisesta Helsinkiin joulukuussa 1971. Silloin takana oli puoluetta, ay-liikettä ja työväen urheiluliikettä pahasti jakanut 1960-luku.

– Puolueen historiaa kirjoittava Mikko Majander on todennut, että politiikan koettelemukset jättävät helposti elinikäisiä vammoja, saati veljessota aatetovereiden kesken. Wanhat Toverit -kerhosta luotiin foorumi vanhojen kaunojen ja kahnausten ylittämiselle, henkisiä edellytyksiä haavojen arpeutumiselle. Ehkä mukana oli jopa helpotuksen tunnetakin. Moni työväen nainen ja mies oli pysynyt kuitenkin SDP:ssä lojaalisuudesta omaa perinteistä puoluettaan kohtaan. Ulosmarssissa uusiin organisaatioihin oli käynyt enimmäkseen huonosti, Salmi puhui.

Tarkoituksemme kerhoissa on edelleen sosialidemokraattisen aateperinnön vaaliminen

Kari Salmen mukaan Wanhat Toverit kerhoihin tullaan – jos tullaan – yli 70-vuotiaina huolimatta siitä, että eläkkeelle on jo jääty aikaisemmin. Tämä merkitsee, ettei jäsenistö uudistu, vaan päinvastoin vanhenee koko ajan.

-Tarkoituksemme kerhoissa on edelleen sosialidemokraattisen aateperinnön vaaliminen ja siinä tarkoituksessa harjoittaa puolueen eläkkeellä olevien jäsenten keskuudessa yhteiskunnallista ja sivistyksellistäkin toimintaa ja keskustelua, Salmi linjasi toimintaa.

Puheensa lopuksi Kari Salmi pohti ensi kevään eduskuntavaaleja. Hänen mielestään vaalikamppailu tulee jälleen olemaan kovaa, koska menemme vaaleihin pääministeripuolueena.

– Puheenjohtajaamme ja muitakin kohtaan käydään varsin kovaa henkilöön menevää syyttelyä ja vääristelyä. Mutta jälleen kerran vahvuutemme on yhtenäinen ja hyvähenkinen vaalitaistelu. On hienoa, että kannatuksemme on pääministeriydestä huolimatta pysynyt korkeana ja vakaana. Se on Suomen historiassa todella poikkeuksellista.

 

Porin puolen Wanhat Toverit

Kerhon puheenjohtajina ovat toimineet Väinö Vilponiemi, Antti Koskinen, Pekka Ovaska, Kalevi Träskelin ja Ilona Wessman. Sihteereinä Tauno Kallio, Veikko Jokinen, Eero Viljanen ja Ulla Nordman.

Suomen Wanhat Toverit ry on rekisteröity yhdistys. Sen alaisuudessa maan eri puolilla toimii 54 kerhoa. Satakunnassa Porin puolen kerhon lisäksi ovat Rauman, Etelä-Satakunnan, Huittisten ja Kankaanpään kerhot.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE