Politiikka
10.1.2023 08:07 ・ Päivitetty: 10.1.2023 08:07
Kehitysjärjestöiltä täystorppaus PS:n jättileikkauksille: ”Suomi erikoistuisi vastuun pakoiluun”
Suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo ei pidä perussuomalaisten ehdottamia mittavia leikkauksia kehitysyhteistyöstä järkevinä.
– Suomen ei pidä kääntää selkäänsä maailmalle. Leikkaukset tarkoittaisivat tuen sijasta hätää, koulutuksen sijasta näköalattomuutta ja kestävän tulevaisuuden sijaan kestämättömyyttä, Fingon vaikuttamisen johtaja Ilmari Nalbantoglu toteaa tiedotteessa.
Perussuomalaiset esitti tuoreessa talousohjelmassaan ja sen julkistamistilaisuudessa, että kehitysyhteistyömäärärahoja kohdennettaisiin vain ylijäämäisestä budjetista. Käytännössä puolueen linja merkitsisi Fingon mukaan lamauttavia leikkauksia.
– Suomen kehitysyhteistyöllä edistetään sosiaalista hyvinvointia, taloudellista vakautta ja ympäristöllistä kestävyyttä. Kehitysyhteistyön tuloksena esimerkiksi yhä useampi tyttö käy peruskoulun loppuun, lukuisat naiset työllistyvät ja moni syrjäseudulla asuva henkilö pääsee vesihuollon piiriin.
Lisää aiheesta
Fingon mukaan kehitysyhteistyön tuloksellisuudesta kertoo esimerkiksi marraskuussa 2022 julkaistu kehityspolitiikan tulosraportti.
SUOMALAISET myös arvostavat kehitysyhteistyötä. Viimeisimmän ulkoministeriön Suomalaisten mielipiteet kehitysyhteistyöstä -tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä tai erittäin tärkeänä.
Perussuomalaisten talousohjelmassa väitetään, ettei kehitysyhteistyö tuota mitään lisäarvoa suomalaisille. Nalbantoglu hämmästelee puolueen näkemystä.
– Kehitysyhteistyö on investointi maailman ja yhteiskuntien vakauteen. Tämä on myös Suomen etu. Lisäksi kyse on arvovalinnasta ja Suomen maineesta.
Hän muistuttaa, että Suomi on esimerkiksi tukenut ukrainalaisia akuutissa hädässä.
– Näin paitsi pidetään huolta vaikeassa asemassa olevista, myös rakennetaan Suomen profiilia. Muut maat kyllä huomaavat, mitkä valtiot toimivat yhteisen hyvinvoinnin puolesta, ja mitkä erikoistuvat vastuun pakoiluun. Jälkimmäinen olisi nolo valinta maalta, joka itsekin on tarvinnut kehitysapua noustakseen sotien jälkeen jaloilleen.
KEHITYSYHTEISTYÖLLÄ on Fingon mukaan merkitystä myös taloudellisesti.
– Tärkeintä on, että kehittyvien maiden ihmisillä olisi mahdollisuus säälliseen työhön ja toimeentuloon. Samalla voimme olla mukana luomassa uudenlaista, kestävämpää kasvua. Läsnäolo kehittyvissä maissa voi tarkoittaa myös uusia kauppasuhteita meille suomalaisille.
Nalbantoglu hämmästelee myös puolueen ilmastolinjauksia. Talousohjelman mukaan Suomen pitäisi esimerkiksi myöhästyttää hiilineutraaliustavoitetta vuoteen 2050.
– Hullunkurinen ajatus. Ilmastonmuutos on aikamme akuutti kriisi ja ihmiskunnan kohtalonkysymys. Osana EU:ta Suomi on osa jättiläistä. Voimme vaikuttaa ja tarjota aktiivisesti ratkaisuja, jos haluamme.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
