Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kehotti kaikkia maailman naisia synnyttämään, uudestaan ja uudestaan” – suomalaismepiltä täyslaidallinen kohunimityksestä: “Se oli pahempaa kuin vitsi”

Robert Mugabe

SDP:n europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari ottaa kantaa Maailman terveysjärjestö WHO:n kohupäätökseen nimittää Zimbabwen presidentti Robert Mugabe järjestön hyvän tahdon lähettilääksi.

Useat WHO:n jäsenmaat ja ihmisoikeusjärjestöt kritisoivat Mugaben valitsemista tehtävään, koska Zimbabwen terveydenhuoltojärjestelmä ja monet julkiset palvelut ovat romahtaneet itsevaltaisen Mugaben lähes 40-vuotisella valtakaudella.

WHO peruikin nopeasti päätöksensä.

Liisa Jaakonsaari.

Jaakonsaari muistelee blogissaan kohtaamistaan Mugaben kanssa yli 30 vuotta sitten Maailman Naisten Konferenssissa Moskovassa. Paikalla oli myös maan silloinen johtaja Mihail Gorbatshov.

“Mugabe puhui pitkään ja ylisti naisia. Yleisö ei olisi voinut olla enemmän väärä, sillä konferenssiin oli kokoontunut suuri joukko eurooppalaisia feministejä ja venäläiset naiset olivat alkaneet perätä oikeuksiaan. Mugabe ylisti korulausein  elämää uusintavaa naisen kohtua, maailman lapsia ruokkivia rintoja, äitiyttä ja kehotti kaikkia maailman naisia synnyttämään, uudestaan ja uudestaan. Eräs kokouksen osanottaja sanoikin puheen loputtua tuntevansa itsensä yhdeksi suureksi kohduksi.”

Jaakonsaaren mukaan yleisö alkoi hermostua.

Lisää aiheesta

“Valtava buuausaalto täytti konferenssisalin. Mugabe tulkitsi buuaukset suosionosoituksiksi ja jatkoi. Kultuurienvälinen yhteentörmäys oli valmis. Juhla päätyi kaaokseen.”

Jaakonsaari sanoo suoraan, että onneksi WHO:n johtaja perui päätöksensä Mugaben nimityksestä.

“Kanadan pääministeri Justin Trudeau piti Mugaben valintaa vitsinä. Mielestäni se on jotain vieläkin pahempaa. Herää kysymys: minkähänlaisessa kuplassa siellä WHO:ssa oikein eletään?”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE