Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Keitä oli koneessa, ei lopultakaan merkitse” – Timo Harakka: Torilla tavataan

Palautuslento Kabuliin lähti eilen illalla Helsinki-Vantaan lentoasemalta, jonne oli kerääntynyt myös mielenosoittajia vastustamaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden pakkopalautuksia.

SDP:n kansanedustaja Timo Harakka ottaa palautuksiin kantaa tuoreessa Facebook-päivityksessään.

– Palautukset eivät ole laittomia ja viranomaiset ovat toimineet tietääkseni kuten pitääkin. Hylättyjä turvapaikanhakijoita on palautettava – mutta ei Afganistaniin.

– Tunteet ovat tietysti pinnassa, kun vedotaan lapsiin ja raskaana oleviin naisiin. Keitä oli koneessa, ei lopultakaan merkitse. Maa on hengenvaarallinen sekä aikuisille että lapsille, miehille ja naisille. Siksi mielenosoitukseen, Harakka kirjoittaa.

Pakkopalautuksia vastaan osoitetaan tänään mieltä Helsingin kansalaistorilla kello 12 alkaen.

“Hylättyjä turvapaikanhakijoita on palautettava – mutta ei Afganistaniin.”

Torilla ollaan jo, kertoo tuore Twitter-päivitys. Kuvassa Harakan rinnalla kansanedustaja Sanna Marin (sd.).

Lisää aiheesta

 Juttuun on lisätty kuva Timo Harakan Twitter-tililtä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE