Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

19.5.2022 10:21 ・ Päivitetty: 19.5.2022 10:21

Kela julkaisi tietoa väärinkäytösepäilyistä – Matias Mäkynen: ”Julkisessa keskustelussa sosiaaliturvasta väärinkäytökset ylittävät kyllä tuon promillen”

Jukka-Pekka Flander

Kelan etuuksia koskevia väärinkäytösepäilyjä on eniten työttömyysetuudessa, perustoimeentulotuessa ja yleisessä asumistuessa, mutta väärinkäytösepäilyjen osuus kaikista maksetuista etuuksista oli alle yksi promille vuonna 2021. Kelan tiedotteen mukaan vuonna 2019 käyttöön otettu tulorekisteri näyttää kaiken lisäksi vähentäneen väärinkäytösten määrää.

Demokraatti

Demokraatti

Kelan väärinkäytösraportin mukaan etuuksia koskevat väärinkäytösepäilyt ovat pysyneet suhteellisen vähäisinä vuosina 2018-2021. Vuonna 2019 väärinkäytösepäilyjä oli yhteensä 2 402 kpl. Niitä vastaava rahamäärä oli noin 12,0 miljoonaa euroa. Vuonna 2021 epäilyjä oli yhteensä 1 894 kappaletta ja vastaava summa oli 10,6 miljoonaa euroa.

SDP:n kansanedustaja Matias Mäkynen tarttuu aiheeseen Twitter-tilillään.

”Väärinkäytösten osuus alle promille Kelan maksamista etuuksista. Tulorekisteri vähentänyt epäilyjä entisestään. Julkisessa keskustelussa sosiaaliturvasta väärinkäytökset ylittävät kyllä tuon promillen.”

Mäkynen vastaa vielä eräälle kommentoijalle, että väärinkäytösten ehkäiseminen on tavoitteena ajanut monen muun yli.

”Lopputulos on paikoin paranoidi ja ylibyrokraattinen. Nyt kun väärinkäytöksiä on alle promille, ehkä inhimillisempiäkin malleja voisi kokeilla.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU