Työmarkkinat
2.9.2026 04:07 ・ Päivitetty: 2.9.2026 03:28
Kela: Näin moni vieraskielisistä elää Suomessa etuuksien varassa
Aiempaa pienempi osuus Suomen vieraskielisestä väestöstä saa toimeentulotukea tai työttömyystukea, kertoo Kela. Kokonaismäärän kasvua aiheuttaa kuitenkin ukrainalaisten osuus tuensaajista.
Perustoimeentulotuen saajien osuus Suomen vieraskielisestä aikuisväestöstä on laskenut sitten vuoden 2017. Silloin noin 23 prosenttia aikuisista vieraskielisistä sai toimeentulotukea, kun taas viime vuonna vastaava osuus oli 18 prosenttia.
Sama kehityssuunta näkyy työmarkkinatuessa. Vieraskielisestä aikuisväestöstä 24 prosenttia sai työmarkkinatukea vuonna 2017. Viime vuonna osuus oli vähentynyt 16 prosenttiin.
Myös yleistä asumistukea, vanhempainpäivärahaa ja lastenhoidon tukia saa tätä nykyä pienempi osuus vieraskielisestä väestöstä kuin vuonna 2017.
Kelan tutkimuspäällikön Signe Jauhiaisen mukaan luvut viittaavat siihen, että aiempaa suurempi osuus Suomen vieraskielisistä on työmarkkinoilla tai opiskelemassa.
Kelan vertailu perustuu tietoon etuuksien saajien äidinkielestä. Tiedoista ei selviä, ketkä saajista ovat maahanmuuttajia.
”Ukrainankielisten toimeentulotuen saajien määrä on kasvanut huomattavasti vuodesta 2023 alkaen”
Vieraskielisiksi laskettiin ihmiset, joiden äidinkieli oli Kelan etuusrekisterissä jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Äidinkieleltään tuntemattomat määriteltiin myös vieraskielisiksi, vaikka heidän joukossaan on myös kotimaisia kieliä puhuvia.
VIERASKIELISEN väestön määrä on vuosina 2017-2025 kasvanut Suomessa yli 70 prosenttia. Kelan etuuksia maksetaankin nykyään suuremmalle määrälle vieraskielisiä.
Kelan keskeisimmistä toimeentuloa turvaavista etuuksista 20 prosenttia meni viime vuonna vieraskielisille. Vuonna 2017 vastaava osuus oli 15 prosenttia.
- Vieraskielistä väestöä on Suomessa aiempaa enemmän, joten toki myös heidän osuutensa Kelan etuuksien saajista on kasvanut. Kehitys heijastaa väestörakenteen muutosta, Jauhiainen sanoo tiedotteessa.
Vieraskielisten tuen saajien osuus on kasvanut erityisesti toimeentulotuessa. Vuonna 2017 toimeentulotuen saajista 24 prosenttia oli vieraskielisiä, mutta vuonna 2025 luku oli pompannut 41 prosenttiin.
Jauhiaisen mukaan muutos johtuu erityisesti ukrainankielisistä.
- Ukrainankielisten toimeentulotuen saajien määrä on kasvanut huomattavasti vuodesta 2023 alkaen, Jauhiainen sanoo tiedotteessa.
Viime vuonna maksetusta työmarkkinatuesta kolmasosa meni vieraskielisille saajille. Myös asumistuen saajissa tapahtui suuri muutos, kun opiskelijat siirrettiin yleiseltä asumistuelta opintotuen asumislisälle. Seurauksena vieraskielisten osuus tuen saajista kasvoi huomattavasti viime vuonna.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
