Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kelan uusi pääjohtaja synkistelee: Toimeentulotukimenot voivat kasvaa sadoilla miljoonilla

Kelan uusi pääjohtaja Elli Aaltonen uskoo muutoksen myötä Kelan toimeentulotukimenojen kasvavan sadoilla miljoonilla.

Vuoden vaihteessa Kelan pääjohtajana aloittavan Elli Aaltosen mukaan toimeentulotukimenot voivat kasvaa selvästi perustoimeentulotuen siirtyessä Kelan hoidettavaksi.

Aaltosen mukaan on varauduttu siihen, että toimeentulotukeen käytetään 1,5 miljardia euroa ja yksittäisiä asiakkaita on puoli miljoonaa. Lukuja ei voi suoraviivaisesti verrata nykytilanteeseen, mutta menojen nousu voi olla jopa satoja miljoonia euroja. Vertailukelpoisuutta heikentää, että osa toimeentulotuesta jää edelleen kunnille.

Aaltosen mukaan kulujen kasvu on olettama.

– Tätähän emme toivo, Aaltonen sanoi keskiviikkona politiikan toimittajien lounaalla.

Kela vastaa perustoimeentulotuen myöntämisestä ja maksamisesta ensi vuoden alusta lähtien.

– Hakemuksia tulee enemmän kuin mitä tuli kuntien toimeentulotukeen, Aaltonen arvioi

Hakemusten määrää voivat lisätä sähköinen hakeminen ja anonymiteetin säilyminen.

Lisää aiheesta

Päätökset samalla periaatteella

Aaltonen muistuttaa, että taustalla oleva lainsäädäntö ei ole muuttunut. Päätökset tehdään samalla periaatteella.

– Jos ihmisellä on laissa luotu oikeus viimesijaiseen toimeentulotukeen, mehän emme voi nyt tässä välissä käydä sitä estämään, Aaltonen sanoi.
Esimerkiksi tukien hakeminen kasvokkain on voinut olla se este, ettei oikeutta tukiin ole käytetty.

Toimeentulotukea saa muutoksen jälkeen samoihin menoihin kuin ennenkin. Kunnan sosiaalitoimisto voi harkintansa mukaan myöntää edelleen täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea sellaisiin menoihin, joihin asiakas ei voi saada perustoimeentulotukea.

Aaltosen mukaan uusi tilanne kuntien ja Kelan yhteistyössä toimeentulotuessa on “sisällöllinen haaste”.

Aaltonen siirtyy vuodenvaihteessa Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan paikalta Kelan pääjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässä Liisa Hyssälää. Aaltonen nousi pääjohtajaksi arvalla, sillä Kelan valtuutettujen äänet menivät tasan hänen ja sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Outi Antilan välillä.

Olli Kuivaniemi

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE