Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustan edustajan ristiretki vihreitä vastaan jatkuu: “Lietsovat nyt anarkiaa”

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä paheksuu vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon (kuvassa) puheita Ylen Ykkösaamussa.

Aalto totesi, että virkavallan aktiivinen vastustaminen on tulkinnanvarainen asia. Kärnä käsitti Aallon puheet niin, että tämä hyväksyi viranomaisen toimien vastustamisen, kunhan se tapahtuu muuten kuin väkivaltaisesti.

– Aallon puheet ovat edesvastuuttomia ja ne osoittavat, että vihreät on anarkistipuolue. Virkavallan vastustaminen ei ole tulkinnanvaraista, vaan se on virkavallan vastustamista, joka on lainsäädäntömme nojalla kiellettyä.

Kärnä kirjoittaa tulkitsevansa Aallon puheet niin, että “vihreiden tavoitteena on poistaa rikoslaistamme esimerkiksi sellaiset virkavaltaan kohdistuvat rikokset kuin niskoittelu ja haitanteko”.

Kärnä pitää tällaisten ajatusten leviämistä hyvin huolestuttavina. Hänen mukaansa hyvinvointivaltiomme romahtaa, mikäli ihmiset ottavat oikeuden ja lain tulkitsemisen omiin käsiinsä.

– Demokratiassa omasta ideologiasta poikkeava lainsäädäntö muutetaan vain ja ainoastaan parlamentarismin kautta. Vihreät sen sijaan lietsovat nyt anarkiaa ja he haluavat ilmeisesti profiloitua johtavana “punkkaripuolueena”. Onko tämä muka vastuullista politiikkaa, Kärnä kysyy.

 

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE