Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustan edustajat hermostuivat ministeri Rantaseen – “Jo riittää”

LEHTIKUVA / LAURI HEINO
Vaalimaan suljettu raja-asema tammikuussa.

Eduskunnan hallinto- ja perustuslakivaliokuntien keskustalaiset jäsenet, kansanedustajat Petri Honkonen, Hannu Hoskonen ja Hanna Räsänen vaativat sisäministeriltä välittömästi tarvittavat lakiesitykset eduskunnan käsittelyyn. Sisäministeri Rantanen lupasi rajamenettelylain eduskuntaan alkuvuodesta.

Demokraatti

Demokraatti

– Jo riittää aikailu sisäministeriössä!

– On välttämätöntä välittää viesti, ettei Suomeen ole asiaa. Viesti Suomeen aikoville ei voi olla että lait ovat vasta suunnittelu-asteella. Eduskunta on valmis milloin vain kokoontumaan ja käsittelemään tarvittavat uudet lait itärajan hallintaan ottamiseksi ja Venäjän hybridioperaation lopettamiseksi, Honkonen, Hoskonen ja Räsänen toteavat tiedotteessaan.

KANSANEDUSTAJAT vierailivat tänään Pohjois-Karjalan rajaseudun kunnissa. Alueen ihmiset pelkäävät heidän mukaansa maastorajan laittoman ylittämisen karkaavan käsistä kevään tullen.

– Viesti rajaseudun ihmisiltä on selvä: raja on saatava hallintaan ennen lumien sulamista. Kevään tulo pelottaa, sillä ikkunoihin ei haluta enempää koputtelijoita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE