Politiikka
13.2.2020 15:46 ・ Päivitetty: 13.2.2020 15:48
Keskustan Kivisaari varoittaa ”aamupimeästä” – pysyvä kesäaika jakaa puolueiden sisälläkin, eduskunta vääntää paraikaa kellojen siirtelystä
Eduskunnassa on parhaillaan lähetekeskustelussa kansalaisaloite, joka ehdottaa maamme siirtymistä pysyvään kesäaikaan.
Keskustelu alkoi kovin kokoomusvetoisesti, sillä 3 ensimmäistä puheenvuoroa käyttivät kokoomuslaiset. Heidänkin kesäaikaa koskeviin mielipiteisiin syntyi jo heti hajontaa.
Kansanedustaja Terhi Koulumies (kok.) ilmaisi lämpimän tukensa kansalaisaloitteelle.
Hän sanoi toivovansa, että kellon siirtely kesä- ja talviajan välillä loppuu pian. Vuorokausirytmi menee siitä sekaisin ja siirtely lisää Koulumiehen mukaan ihmisen riskiä saada sydäninfarkti.
Koulumiehen mukaan on voitu huomata, että kesäaika on suomalaisille parempi kuin talviaika.
– Talviaikaa eli entistä normaaliaikaa pidettiin ennen itsestäänselvyytenä.
Koulumiehen mukaan päivän pimeys talviaikana on kuitenkin masentavaa. Jos siirtyisimme kesäaikaan, päivään tulisi enemmän valoa.
– Kesäaika toisi valoa niihin vuorokaudenaikoihin, jolloin ihmiset ovat hereillä.
– Jos pitää valita 400 tuntia enemmän valoa tai pimeyttä, kuka hullu valitsisi pimeyden? Koulumies kysyi.
Koulumies sanoi myös, että talviajassa kuuluisimme Itä-Euroopan aikaan emmekä länsiaikaan. Talviajan määräsi aikoinaan Venäjän tsaari.
Talviaika voi olla joidenkin mielestä paluu tuuttuun ja turvalliseen, mutta Koulumiehen mukaan se olisi menneisyyden romantisoimista.
Ei pysyvälle marraskuulle.
Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) sanoi, ettei kannata ainakaan ”pysyvää marraskuuta”. Hänenkin mielestään kellojen kääntelystä täytyy päästä eroon.
– Tätä kääntelyä on kuvattu laillistetuksi rikokseksi hyvää yöunta vastaan.
Heinosen mukaan Suomen pitäisi siirtyä Keski-Euroopan aikavyöhykkeeseen, johon Ruotsikin kuuluu. Se olisi unen kannalta hyvä.
Heinosen mielestä kesäaika on terveyden kannalta kahden tunnin virhesiirto.
– Ymmärrän valoisuuden näkökulmasta nyt tuodun esityksen, mutta terveyden kannalta näin ei kannattaisi toimia, jos ajatellaan hyviä yöunia.
Heinosen mukaan kesäaikaan siirtyminen on ongelma myös maatalousalalla toimiville.
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru muistutti, että valtaosa suomalaisista eli noin 87 % kannattaa kellojen siirtelyn lopettamista. Osalle ihmisistä tunninkin muutos aiheuttaa uniongelmia ja maataloudessa ja karjataloudessa tulevat omat ongelmansa.
– Olisin tyytyväisempi, jos siirtyisimme pysyvään kesäaikaan. Se toisi lisää valoa iltoihin.
Kiuru sanoi, että Suomen ladun mukaan Etelä-Suomessa arki-iltoihin tulisi noin 80 tuntia lisää valoa.
Kiuru muistutti myös, että Suomi ei voi päätöstään tehdä yksin, vaan tarvitaan EU:n päätös.
Puntarointia suuntaan ja toiseen.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen ei osannut vielä päättää, kannattaako kesä- vai talviaikaa. Hänen mukaansa eduskunnan on punnittava, mitkä faktat ovat keskeisiä, valon tulo päivään vai esimerkiksi terveysvaikutukset.
– Tärkeintä kuitenkin on, että järjettömästä kellojen siirtelystä päästään eroon, Ronkainen sanoi.
Keskustan kansanedustaja Pasi Kivisaari muistutti, miten kelloja on venkslailtu yhtäjaksoisesti vuodesta 1981.
Kivisaari pyöritteli asiaa. Hän totesi, että moni pitää tärkeänä, ettei aikaero Keski-Eurooppaan kasva. Tämä puoltaisi kesäaikaa. Tanska ja Ruotsi ovat kenties siirtymässä kesäaikaan. Mikäli Ruotsi siirtyisi kesäaikaan mutta Suomi talviaikaan, kasvaisi Suomen ja Ruotsin välinen aikaero nykyisestä yhdestä tunnista kahteen.
Kivisaari totesi myös, että kesäaikaa perustellaan myös sillä, että aikuisille jää aikaa ja valoa harrastaa. Hän kuitenkin kysyi, ajattelemmeko silloin asiaa liikaa aikuisten näkökulmasta. Kesäaika vaikuttaa aamupimeän lisääntymiseen.
– Täytyy ottaa myös huomioon päiväkoteihin ja kouluihin aamupimeällä marssivat lapset, Kivisaari sanoi ja pelkäsi lasten turvattomuuden lisääntyvän.
Kivisaari ei kertonut suoraan omaa kantaansa.
– Todellakin pääasia olisi, että tämä kellojen venkslailu saataisiin päätökseen.
Kesäaikakeskustelu jatkuu eduskunnassa ja sille on varattu aikaa kello 18.30 asti.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.