Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustan Takkula nimitettiin Euroopan tilintarkastustuomioistuimeen

Hannu Takkula.

Keskustan europarlamentaarikko Hannu Takkula on valittu Euroopan tilintarkastustuomioistuimeen. EU-parlamentti äänesti Takkulan valinnasta keskiviikkona.

Lopullisen päätöksen tilintarkastustuomioistuimen jäsenistä tekee EU:n neuvosto, mutta nimitystä voi pitää jo lähes varmana. Ennen kuin neuvosto tekee päätöksensä, on sen kuitenkin kuultava parlamenttia.

Takkula on kasvatustieteen tohtori Lapin yliopistosta.

Hän on ollut europarlamentaarikko vuosina 2004–2014 ja kuluvan kauden vuodesta 2015. Takkula jäi varasijalle vuoden 2014 vaaleissa, mutta palasi Brysseliin, kun Olli Rehn valittiin eduskuntaan. Meppiuraa ennen Takkula istui eduskunnassa vuodesta 1995 vuoteen 2004.

Keskustan kolmen hengen europarlamenttiryhmässä käy nyt ovi tiuhaan, sillä Paavo Väyrynenkin suunnittelee suuntaamista eduskuntaan.

Heidän tilalleen olisivat nousemassa kansanedustaja Elsi Katainen ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, jos he ottavat paikat vastaan.

Juttua on täydennetty nimitysprosessin osalta kello 17.58.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE