Politiikka
9.2.2018 18:51 ・ Päivitetty: 9.2.2018 18:51
Keskustan Väyrys-torjunta voi johtaa entistä uskomattomampaan sotkuun – uhkakuva: ”Kuka on puolueen oikea puheenjohtaja?”
Keskustan puoluehallitus arvioi asiantuntijalausuntoihin perustaen torstaina, ettei puolueen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen voi tulla valituksi puolueen varsinaiseksi puheenjohtajaksi, koska tämä on toisenkin puolueen, Kansalaispuolueen jäsen.
Oikeustieteen tohtori Kari Uoti arvioi syntynyttä tilannetta kriittisesti blogikirjoituksessaan nimenomaan keskustan kannalta.
”Lausunnon loppuun kirjattu lausuma, jonka mukaan ”Puheenjohtajaksi ei voida nykyisten sääntöjen mukaan valita puolueen perusjärjestön jäsentä, joka kuuluu muuhun puolueeseen”, ei perustu puolueen sääntöihin eikä niiden tavanomaiseen tulkintaan sellaisilla tulkintaperiaatteilla, jotka vallitsevat Suomen oikeudessa.”
Uoti kirjoittaa, että mikäli keskusta päätyy toimimaan lausunnossa esitetyn mukaisesti, seuraa siitä mahdollisuus riitauttaa relevantit puoluekokouksen päätökset ja saattaa asia Helsingin käräjäoikeuden tutkittavaksi, mahdollisesti jopa täytäntöönpanokieltovaatimusten kera.
”Mikä tarkoittaisi, että keskusta menisi seuraaviin vaaleihin epätietoisena siitä, kuka on puolueen oikea puheenjohtaja ja Suomi eläisi epävarmuudessa, perustuuko pääministerin asema asianmukaiseen valintamenettelyyn.”
Uotin mukaan demokratiaperiaatteen kannalta on outoa, että keskusta ryhtyy etsimään ”luovia sääntöjen tulkintatapoja” estääkseen yhden puheenjohtajakilpailuun ilmoittautuneen ehdokkaan osallistumisen puheenjohtajakilpailuun.
”Varsinkin, kun tämä henkilö A) on puolueen jäsen B) on tämän perusteella kelpoinen puheenjohtajaksi.”
Lisää aiheesta
Keskustan puoluehalllituksen mukaan ”reilun kilvan” vähimmäisehto on se, että kaikki ehdokkaat ovat keskustan jäseniä sekä ennen että jälkeen puoluekokouksen.
”Rehdissä kilvassa puolueen johtotehtäviin ehdolla olevat sitoutuvat myös kunnioittamaan Sotkamon puoluekokouksen henkilövalintoja ja poliittisia linjauksia. Näin on aina toimittu Keskustassa ja puoluehallituksen linjauksen mukaan näin toimitaan myös jatkossa.”
”Rehtiin kilpaan kuuluu myös se, että kukaan ehdokkaista ei ole luomassa kilpailevia puoluehankkeita, ja jos ovat niin tehneet, luopuvat niistä välittömästi.”
Puoluehallitus pyysi lausunnon yhdistysoikeuden asiantuntijoilta ministeri Lauri Tarastilta ja professori Heikki Halilalta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
9.2.2018 06:03
”Olen monasti sanonut Sipilälle miten kävisi, jos kertoisin kaiken, mitä tiedän” – Väyrysen tukija ottaa lämpöä Iltalehdessä
Politiikka
8.2.2018 11:58
Puoluesihteeri turhautui sooloilevaan Väyryseen: ”Viime viikkojen tapahtumat ovat olleet erittäin haitallisia myös Väyryselle itselleen”
Politiikka
8.2.2018 10:58
Paavo Väyrynen ärähtää puoluehallitukselle: ”Maksettu lausunto”
8.2.2018 10:41
Juha Sipilä riemuitsee: ”Nyt kisa käydään keskustan ehdoilla, eikä Väyrysen”
Politiikka
8.2.2018 10:15
Haastaako Väyrynen keskustan oikeuteen? Puoluesihteeri: ”Vaikea lähteä spekuloimaan”
Politiikka
8.2.2018 10:08
Keskusta linjasi tiukasti Väyrysestä – nyt puhuu Kansalaispuolueen varapuheenjohtaja: ”Tässä kohtaa tällä ei ole mitään vaikutusta meihin”
Politiikka
8.2.2018 09:49
Nyt tuli tieto, miten keskusta aikoo toimia Paavo Väyrysen ongelmassa
Politiikka
7.2.2018 14:25
”Näin ei voi vain olla, piste!” – Ottaako keskustan puoluehallitus huomenna käyttöön järeät keinot?