Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Keskustassa tahtoa tarkastella uudestaan indeksijäädytyksiä – Petteri Orpo: “Hallituksen yhdessä sopiman vastaista”

Demokraatti kysyi tänään valtiovarainministeri Petteri Orpolta (kok.) tiedoista, joiden mukaan keskustassa olisi halua arvioida uudelleen hallituskaudella toteutettuja perusturvan indeksijäädytyksiä loppuhallituskaudesta eli käytännössä vuodelta 2019, jonne jäädytysten on määrä jatkua.

– Jos sanoit, että indeksejä uudestaan, me olemme jäädyttäneet oikeastaan kaikki muut indeksit paitsi perustoimeentulon. Se on niin iso kokonaisuus, että sellaisen koko ratkaisun tekeminen on tässä kehyksessä mielestäni mahdoton ja se on hallituksen yhdessä sopiman vastaista, Orpo vastaa.

Hallitus on leikannut erilaisia sosiaalietuuksia, jotka on sidottu kansaneläkeindeksiin. Leikkaukset ovat kohdistuneet muun muassa lapsilisään, kansaneläkkeeseen, työttömyysturvan peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen.

Orpo painottaa, että professori Juho Saari valmistelee tällä hetkellä hallitukselle ratkaisuja eriarvoistumisen hillitsemiseksi ja köyhyyden vähentämiseksi. Saaren työryhmä on pääministerin asettama.

– Katsotaan niitä esityksiä, Orpo sanoo.

Hallituksen linjaa Orpo kuvaa työllisyyteen ja koulutukseen keskittyväksi ja hänen mukaansa ratkaisuja on haettu heikoimmassa asemassa olevin tilanteen parantamiseksi jo tähänkin mennessä.

“Minä en sulje pois enkä kiellä, koska minä noudatan hallituksen yhdessä sopimaa linjaa.”

Indeksijäädytyksistä Orpo sanoo, ettei halua ottaa niihin nyt mitään kantaa.

– Koska ne ovat tehtyjä ratkaisuja.

Sulkeeko hän siis kategorisesti pois sen, että indeksileikkauksiin puututtaisiin enää loppuhallituskaudella.

– Sanoisin niin, että hallituspuolueet ovat yhdessä näin sopineet ja ne ovat osa meidän neljän miljardin säästöpakettia ja minä olen hallitukselta saanut tehtävän pitää kiinni siitä säästöpaketista, hän vastaa.

Entä voisivatko hallituspuolueet yhdessä sopia?

– Hallituspuolueet voivat aina yhdessä sopia mistä tahansa asiasta muuta, mutta minä pidän kiinni finanssipolitiikan linjasta, kehystasosta ja siitä, että velkaantuminen saadaan taittumaan. Sen sisällä, mitä meillä on liikkumavaraa, silloin me voimme yhdessä sopia painotuksista ja tässä nyt ne viimeiset päätökset ovat olleet koulutus, työllisyys ja sitten täsmätoimia kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamiseksi.

Onko tulkinta nyt oikea, että ette kategorisesti sulje sitä (indeksijäädytysten tarkastelua) pois?

– Minä en oikeastaan edes ole aloittanut sitä keskustelua. Minä en sulje pois enkä kiellä, koska minä noudatan hallituksen yhdessä sopimaa linjaa ja minulle ei ole kukaan kertonut mistään muusta linjasta. Minä en ole esimerkiksi nähnyt tätä heidän (keskustan) avausta, Orpo sanoo.

Orpo ei pidentäisi oppivelvollisuutta.

Petteri Orpo ehdotti Ylen Ykkösaamussa, että 5-vuotiaiden varhaiskasvatus voitaisiin tehdä osittain maksuttomaksi.

Kun Orpolta kysyy kantaa oppivelvollisuuden pidentämiseen peruskoulun jälkeen, hän sanoo suuntaavansa nyt erityisesti katsettaan varhaisiin vuosiin.

Hän katsoo, että hänen ehdotuksensa mahdollistaisi heikoimmassa asemassa olevien perheiden lasten pääsyä varhaiskasvatukseen.

Perusopetuksessa hän kehittäisi mieluimmin “nivelvaiheita”, jotka vievät jatko-opintoihin.

Oppivelvollisuutta Orpo ei siis olisi pidentämässä.

– En ole sitä tässä nyt pidentämässä, mutta näihin nivelvaiheisiin haluan, että kiinnitetään huomiota ja sitä työtä tekee opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).

Lue keskustan ja sinisten kannoista indeksijäädytyksiin tästä linkistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE