Talous
2.11.2016 10:01 ・ Päivitetty: 2.11.2016 10:01
Kilometritehdas odottaa nopeasti? – Stockmann ulkoistaa ICT-toimintojaan
Pörssiyhtiö Stockmann kertoi tänään ulkoistavansa osan ICT-toiminnoistaan Tech Mahindralle. Ylemmät Toimihenkilöt YTN on pettynyt Stockmannin johtamistapaan.
– Tämä on selvää jatkumoa useita vuosia kestäneelle kehitykselle, jossa asiantuntijatyölle ei yhtiössä anneta mitään arvoa, kaupan alan projektin vetäjä Ville-Veikko Rantamaula YTN:stä arvostelee.
Hän muistuttaa, että työntekijöiden ulkoistamisesta on jo entuudestaan huonoja kokemuksia esimerkiksi teknologiateollisuudessa.
– Siellä ulkoistetut asiantuntijat ovat lopulta päätyneet kilometritehtaalle nopeallakin aikataululla.
Näin ei liiketoimintaa kasvateta.
Liikkeenluovutuksessa Stockmannin palkkalistoilta siirtyy 33 työntekijää Tech Mahindralle ja noin 40 henkilöä jää Stockmannin palvelukseen. Yhtiön tiedotteen mukaan järjestelyn kautta digitaaliset palvelut paranevat.
– Verkkokaupan kehittäminen on toimialan yksi keskeisimmistä menestystekijöistä, mutta ilmeisesti Stockmannilla ei ole todellista halua satsata tähän, Rantamaula päättelee.
Lisää aiheesta
Hänen mielestään on käsittämätöntä, ettei yhtiö halua kehittää oman henkilöstönsä osaamista vaan luovuttaa jo entuudestaan korkean osaamisen muiden käsiin.
– Näin ei liiketoimintaa kasvateta, Rantamaula varoittaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Talous
12.8.2016 06:41
”Määrä on suuri järkytys” – Stockmann vähentää väkeä rajulla kädellä
13.6.2016 10:52
Stockmannin syöksy jatkuu – nyt potku liki 400:lle?
Talous
4.4.2016 08:13
Stockmannin toimitusjohtajalle äkkilähtö
15.1.2016 10:11
Stockmann-konsernin myynti laski 2015