Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

“Kilpailuttaminen on riski rintasyöpäseulonnoille” – Yritys lähetti muita vähemmän naisia tutkimuksiin

Espoolaisfirman seulonnoissa on havaittu vakavia virheitä.

Suomen Syöpärekisteri varoittaa kilpailuttamisen vaaroista rintasyöpäseulonnoissa. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on huomannut vakavia virheitä Suomen Radiologikeskus Oy:n toiminnassa.

Virheiden takia joitakin rintasyöpiä on jäänyt havaitsematta. Lisäksi yritykseltä oli kadonnut lähes 3 000 potilaan seulontakortit.

Suomen Syöpärekisteri on tutkinut Valviran pyynnöstä yrityksen hoitamien kuntien seulontatietoja vuosilta 2012–2014. Noin 60 kunnan tiedoista puuttui osa vuodelta 2013.

– Silloin kun kattavat tiedot seulonnasta puuttuvat, ei voida arvioida, onko tehdyistä seulonnoista ollut  hyötyä, seulontatoimintojen päällikkö Tytti Sarkeala Suomen Syöpärekisteristä toteaa.

Hänen mukaansa osittaisten tietojen perusteella yritys on lähettänyt jatkotutkimuksiin vähemmän naisia kuin muualla.

– Tapauksen todelliset vaikutukset pystytään arvioimaan vasta vuosien päästä, kun nähdään miten kuolleisuus rintasyöpään kehittyy.

Useimmiten valitaan hinnaltaan halvin toimija.

Lisää aiheesta

Kunnat ovat nykyään vastuussa seulontojen järjestämisestä. Sarkeala pitää tilannetta vaikeana kilpailuttamisen takia.

– Pahimmassa tapauksessa seulonta kilpailutetaan joka vuosi taloudellisten paineiden keskellä, ja useimmiten valitaan hinnaltaan halvin toimija, hän kuvailee.

Sarkeala muistuttaa, että seulonta on pitkä ketju toimintoja, joiden kaikkien on oltava kunnossa. Vaaranpaikka syntyy, kun seulonnan eri osat kilpailutetaan eikä ketjun kokonaisuus ole enää hallinnassa.

Ketjuun kuuluu, että oikeat ihmiset kutsutaan seulontaan oikeaan aikaan, tehdään laadukas mammografiatesti, testi tulkitaan ammattitaitoisesti, jatkotutkimukseen  kutsutaan riittävän nopeasti ja jatkotutkimuksen jälkeen ohjataan hoitoon ne, joilla epäillään syöpää.

– Ketjun oleellinen osa on tietojen rekisteröinti valtakunnallisesti. Seulontaa tekevän yrityksen vastuulla on tietojen toimittaminen syöpärekisteriin ja yhteenvedon toimittaminen järjestämisvastuussa olevalle kunnalle, Tytti Sarkeala korostaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE