Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Kilpailutus junaliikenteessä ottaa ensi askelia – “Lähtökohtana, että uusilla toimijoilla on aito mahdollisuus haastaa VR”

Helsingin seudun lähijunaliikenteen vauhdittuva kilpailutus on ensimmäinen askel junaliikenteen lähivuosien myllerryksessä. HSL:n sopimuspäällikkö Kimmo Sinisalo kertoi keskiviikkona HSL:n julkaisseen ilmoittautumispyynnöt lähijunaliikenteen kilpailutuksen ensimmäiseen vaiheeseen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Rautateiden henkilöliikenne on tarkoitus avata kilpailulle koko Suomessa asteittain tulevina vuosina ja lisäksi suunnitelmissa on ollut VR:n pilkkominen useampaan yhtiöön. Helsingin seudun liikenteen HSL:n lähijunaliikenteen kilpailutus onkin nyt etukenossa kilpailun avaamisessa.

Kiinnostusta kilpailutukseen on, sillä viime vuonna käytyyn markkinavuoropuhelukierrokseen Helsingin seudun lähijunaliikenteestä osallistui yhdeksän yhtiötä.

– Kaikki olivat vakavasti otettavia ja vaatimukset täyttäviä, Sinisalo sanoi.

Sinisalon mukaan kilpailutus on pyritty tekemään niin, että uusilla toimijoilla on aito mahdollisuus haastaa VR.

– Olemme päässeet sellaisiin lähtökohtiin, joista uudet toimijat voivat tasapuolisesti ja kilpailukykyisesti tarjota.

Oppia on otettu Euroopan maista.

Lisää aiheesta

Euroopasta löytyy hyvin monenlaisia esimerkkejä rautateiden kilpailutuksista.

– Olemme hakeneet oppia ja esimerkkiä kaikista niistä Euroopan maista, joissa raideliikenteen kilpailutusta on toteutettu, Sinisalo sanoi.

Nyt kilpailutettavasta lähijunaliikenteestä maksetaan Sinisalon mukaan operaattorille noin 60 miljoonaa euroa. HSL luovuttaa junakaluston ja toimitilat operaattorin käyttöön, joten operaattorin ei tarvitse tehdä merkittäviä investointeja. Operaattori ei saa lipputuloja hyväkseen.

Jos operaattori junaliikenteessä vaihtuisi, siirtyisi lähijunaliikenteen nykyinen henkilöstö uuden operaattorin palvelukseen.

– Henkilöstö, joka tällä hetkellä tuottaa meidän liikennettä, tulee siirtymään liikkeenluovutuksen pelisääntöjä noudattaen, Sinisalo sanoi.

Käyntiin pyörähtänyt kilpailutus toteutetaan kaksivaiheisella neuvottelumenettelyllä ja voittaja on tavoitteena julkistaa huhtikuussa 2020. Kilpailutetun Helsingin seudun lähijunaliikenteen on määrä käynnistyä kesällä 2021.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE