Kuang toteaa pyrkineensä ”olemaan mahdollisimman uskollinen viktoriaanisen ajan Oxfordin historiallisille tosiasioille ja poikennut niistä vain silloin, kun kerronnalliset syyt sitä vaativat.” (s. 11)

Täsmällisellä lajityypillä ei ole suurta väliä, sillä Babel yhdistelee vallattomasti proosagenrejä, kuten trilleriä, lukuromaania ja fantasiaa. Siinä seurataan huippulahjakasta tulkki Robin Swiftiä, joka on nimetty uudelleen hänen kiinalaisen syntyperänsä ja identiteettinsä häivyttämiseksi. Robin päätyy Kantonista ensin Lontooseen ja sitten opiskelemaan Oxfordiin. Siellä sijaitsevassa Babel-opinahjossa edistetään brittiläisen imperiumin asiaa.

Kirjassa hopealla on ihmeellisiä ominaisuuksia, jotka aktivoituvat Robinin kaltaisten kielinerojen lausumilla täsmäsanoilla. Jalometallin avulla esimerkiksi laivat liikkuvat nopeammin ja aseet muuttuvat tehokkaammiksi. Ahneuden valtaan joutunut Iso-Britannia haalii planeetan hopeavarantoja haltuunsa. Pitkässä romaanissa saadaan jännittää, toteutuuko tämä valkoisten miesten masinoima kyyninen hanke vai ei.

TUNTUU LUONTEVALTA, että Kuang sijoittaa Salman Rushdie -tyyppistä epiikkaa tavoittelevan kertomuksensa 1800-luvulle, taika- ja teknologiauskon risteykseen. Koska taustatyöt on tehty huolellisesti, Babelin maailma tuntuu tarpeeksi uskottavalta. Sen kuvaamalla vuosisadalla tehdään uskomattomia keksintöjä, mutta myös vellotaan taantumuksellisuudessa, kuten rasismissa ja sovinismissa.

Teoksen mittaan aikuistuva Robin opiskelukavereineen tajuaa kauhukseen valta-asemassa olevien miesten, jopa Oxfordin professoreiden, olevan yhteisen hyvän sijaan kiinnostuneempia rahasta ja vallasta. Asetelma on kärjistetty, mutta liioittelu sopii toki fiktioon ja varsinkin spekulatiiviseen sellaiseen.

Kuang pitää kielitaitoa suuressa arvossa. Maailmankieli englanti levittelee lonkeroitaan ja tekee kaikkensa tukahduttaakseen muut kielet alkuperäisine kulttuureineen. Ylimielistä imperialismia vastustamaan nousee idealistinen Hermes-porukka, pääasiassa Oxfordissa toimiva salaseura, joka pyrkii kaatamaan valkoiset kolonialistit etenkin väkivallalla. Se tulkitaan välttämättömäksi, ja romaanin alkukielinen nimi onkin Babel, or the Necessity of Violence.

Oxfordin yliopisto paljastetaan vapauden, veljeyden ja tasa-arvon illuusioksi. Kerronnan mustavalkoisuus näkyy muun muassa siinä, että henkilöt ovat poliittiselta ajattelultaan rajoittuneita. He eivät osaa edes kuvitella muunlaisen järjestyksen olevan mahdollinen.

Kuangin kyky pitää monisyinen tarinakokonaisuus kasassa on joka tapauksessa kunnioitettava. Babelista nauttivat eniten ne, jotka rakastavat historiaa, politiikkaa ja kieliä, tekijän erityisiä kiinnostuksen kohteita. Romaani yhdistelee yllättävän toimivasti kevyttä jännitystä ja älyllistä analyysiä.

KIRJAN ON suomentanut aiemmin muun muassa Don DeLilloa mestarillisesti tulkinnut pitkän linjan kääntäjä Helene Bützow. Hänen Babel-käännöksensä on odotetun sulava, vaikka lukemaani sähköiseen versioon olikin jäänyt jonkin verran huolimattomuusvirheitä.

Perinpohjaisessa Babelissa on kaksi pääasiallista heikkoutta. Ensinnäkin, sen henkilöhahmot jäävät paperimaisiksi, joko sympaattisiksi tai vastenmielisiksi. Toiseksi, juoni on lupaavasta lähtöasetelmasta huolimatta yllätyksetön. Sen sanoma kolonialismin tuomitsemisesta on oikea ja tärkeä, mutta päämäärään pyritään ja päästään luennoivasti.

Babelin kieli ei ole erityisen akateemista, mutta teoksen saarnaava tyyli tuo paikoin mieleen yliopiston puuduttavimmat luennot. Kerronnasta välittyy intohimoinen rakkaus kieleen, mutta myös poliittiseen aktivismiin, jolla maailma pelastetaan sen kuilun partaalle ajaneilta valkoisilta miehiltä. Todellisuuteen herääminen tulee shokkina: ”Paluuta ei ollut. He kaikki tiesivät sen. Teeskentelyn aika oli ohi, eivätkä he voineet enää ajatella piileskelevänsä omassa turvallisessa maailmankolkassaan, kun käsittämätön julmuus ja riisto jatkoivat muualla voittokulkuaan. Ei ollut muuta kuin siirtomaavallan pelottava verkko ja velvollisuus nousta sitä vastaan.” (s. 425)

Vaikka Babel sijoittuu 1830-luvulle, kirjassa näyttäytyvät nykyajan ehkäpä trendikkäimmät pakkomielteet: maailmanlopun pelko, salaliitot ja politiikan värittämät kulttuurisodat. Näitä teemoja ei lopulta käsitellä erityisen omaperäisesti. Babel osoittautuu, hyvässä ja pahassa, peruslaadukkaaksi lukuromaaniksi, jossa imperialisteille annetaan heidän ansaitsemaansa sapiskaa.

Teos-kustantamolta jäi tosin eräs hauska mahdollisuus hyödyntämättä. Sillä on Baabel-käännösromaanisarjansa, johon Kuangin Babel olisi sopinut nimensä puolesta täydellisesti. Mutta koska se on nykykirjallisuutta, eikä kovin kokeellinen, se jäi ymmärrettävästi sarjan ulkopuolelle.