Jotkut taas uskovat, että kuluttavaa elämäntapaa ei juurikaan tarvitse panna remonttiin; riittää kun vaihdetaan ilmastonmuutosta aiheuttavat laitteet ja tuotteet, ilmastoa vähemmän lämmittäviin. Esimerkiksi polttoainetta ahmivat autot voidaan korvata sähköautoilla, saastuttavat energiantuottajat tuulivoimalla ja aurinkopaneeleilla jne.

Tällaiseen suhtautumiseen liittyy ikävä paradoksi: nämä ympäristöystävälliset laitteet vaativat komponentteja, joita saadaan vain juuri niistä lähteistä, joista halutaan päästä eroon.

Tähän tapaan pohtii Christer Lindholm kirjassaan Kun maailma ei riitä. Jo kirjan nimi tiivistää olennaisen. Vaikka vihreä siirtymä olisi totta jo huomenna, maailman rajalliset resurssit eivät riitä. Koko elämäntapa olisi laitettava uusiksi. Eli jätettävä hyvästit talouskasvulle ja alettava elää pienimuotoisempaa ja vaatimattomampaa elämää. Lohdutuksena tosin se, että sekin on yltäkylläisempää kuin rikkaiden elämä oli ennen teollista vallankumousta.

LINDHOLM KÄY tarkasti ja perusteellisesti läpi luonnonvarat öljystä metsiin ja todentaa niiden riittämättömyyden. Hän myös kertaa talouskasvun kritiikin historiaa lähtien kuuluisasta vuonna 1972 Rooman klubin julkaisemasta Kasvun rajat -teoksesta.

Monista muista kriitikoista poiketen hän myös kertoo miten päästä tästä pälkähästä ihan nykyisen talousjärjestelmämme intituutioita hyödyntämällä. Talouskasvua ei kuitenkaan Lindholminkaan mukaan voi katkaista napista painamalla, koska se on sisäänrakenettu koko järjestelmäämme. Lisäksi katkaisusta kärsisivät eniten köyhät maat ja köyhät ihmiset.

Pitäisi siis voida yhdistää sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja kulutuksen vähentäminen ekologisesti toimiviin rajoihin. Keino on yksinkertainen mutta myös vastustusta synnyttävä: pitäisi jättää jäähyväiset kapitalismille. Loppujen lopuksi kapitalismista hyötyy vain pieni mutta valtansa puolesta suuri eliitti, jonka kirstuihin talouskasvun hedelmistä suurin osa päätyy.

KOMMUNISMIN AJAN suunnitelmatalouteen asti ei kirjan mukaan tarvitsisi kuitenkaan peruuttaa, sillä kapitalismi ja markkinatalous eivät ole sama asia. Kapitalismin puolustajat tosin samastavat ne, koska näin he saavat luotua vastakkain asettelun vapaan kapitalismin ja suljetun kommunismin välille. Markkinoita on ollut aina, mutta kapitalismi, pääomien kasaaminen, syntyi 1800-luvulla teollisen vallankumouksen myötä. Lisäksi vastakkainasettelu on harhaa, koska jokaisessa maassa on sekä kapitalistisia että sosialistisia piirteitä eri painotuksin.

Kapitalismille kumoamisen sijasta rajoituksia, progressiivinen tulovero ja tulonsiirrot, kaikkien, sekä oman maan sisällä että muissa maissa kehitysmaita myöten, perustarpeiden tyydyttäminen, esim perustulon muodossa, vahva julkinen sektori hyvine terveyspalveluineen ja koulutusmahdollisuuksineen, hyvinvointia kulutuksen sijasta – siis samat peruspalikat kuin hyvin toimivassa hyvinvointivaltiossa.

Kauppatieteen tohtori Christer Lindholmilta on aiemmin julkaistu teokset Viis taloudesta (2016) ja Totuudenjälkeinen talouspolitiikka (2019). Tämä kirja tuntuu aika utopistiselta siinä mielessä, että tasa-arvon mallimaana pidetty Suomikin on menossa kiihtyvällä vauhdilla täysin päinvastaiseen suuntaan. Ehkä vasta kun luonnonmullistukset alkavat olla sitä luokkaa että rikkaimmatkin tuntevat sen nahoissaan, kurssia aletaan muuttaa. Mutta silloin voi olla jo liian myöhäistä.