Kuluneena kesänäkin tiedotusvälineet pursuavat kuvia ja videoita kaiken maan tasalle tuhoavista tulimyrskyistä, tulvista ja muista katastrofeista, mutta sekään ei ole herättänyt ja patistanut valtioita tositoimiin.

Viime kuussa ilmestynyt ilmastotutkija Mira Hulkkosen kirja Ilmasto-oivalluksia selittää tätä ristiriitaa ja tarjoaa myös ohjeita sen ratkaisemiseksi.

Myös tiedeviestinnän asiantuntijaksi tituleeratun Hulkkosen mukaan perusongelma on, että ihmisen evoluutio on jäänyt kauas jälkeen tieteen ja tekniikan kehityksestä. Ihmiset ymmärtävät kyllä abstraktilla, älyllisellä tasolla vaarat, mutta psyykkisesti he elävät vielä kivikaudella.

HULKKOSEN KIRJASSA käydään tarkkaan ja havainnollisin esimerkein läpi erilaisia tunneperäisiä asenteita, jotka laittavat jarrua muutokselle. Ennakkokäsitykset määräävät valintoja, vallalla on joku muu hoitaa -asenne, eli ajatellaan, että ”eiväthän juuri minun pienet valintani vaikuta suuressa maailmassa”.

Valintojen muuttaminen ja vaihtaminen vain kun siitä on iloa itselle, mielikuviin luottaminen tiedon sijasta, nykyhetkessä eläminen tulevaisuuden kustannuksella ja muut subjektiiviset kuplat estävät Hulkkosen mukaan muutoksen tielle lähtemisen.

Rakenteilla on tietysti valtava vaikutus käyttäytymiseen. Ihmiset pyrkivät tekemään mitä muutkin tekevät ja arvostavat. Kulutus on menestyjän näkyvä tuntomerkki, ja jo tämän vuoksi kuluttamista pyritään vähentämisen sijasta kasvattamaan. Mainokset vyöryvät päälle niin näyteikkunoista kuin internetissäkin ainoana sanomanaan: ”Osta!”

Tosin Hulkkonen huomioi, että ekologisen kuluttamisen, ”hippeilyn”, arvostus on saanut jonkin verran sijaa postmodernissa yhteiskunnassa.

KOSKA ILMASTONMUUTOSKIN kytkeytyy tunteisiin niin hyvässä kuin pahassa, tarinoilla voisi olla tärkeä rooli asenteiden muutoksen kannalta. Nykyään ihmiset rakentavat jopa identiteettiään tarinoiden avulla.

Hyvä tarina herättää huomaamaan vaarat ja myöskin asettumaan niiden nahkoihin, joita ilmastonmuutoksen tuomat katastrofit jo koettelevat – pääseväthän populistitkin valtaan juuri loistavien tarinankertojien kykyjensä vuoksi – pitää vain kertoa hyviä tarinoita pahojen sijasta.

Tiede kyllä paljastaa totuuden ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista, mutta tieteen abstrakti ja formaali kieli ei välttämättä herätä ja motivoi muutoksen tekemiseen. Mutta mielikuvitus on kaiken a ja o, koska sen avulla pystyy ylittämään niin kivikautisen psyyken kuin vallitsevan todellisuuden järjestyksen ja luomaan kuvia toisenlaisesta todellisuudesta ja tulevaisuudesta.

Tarinallistamisesta puheen ollen Ilmasto-oivalluksia-kirjan kustantaja, Gaudeamus on jo julkaissut lapsia, ja miksei myös aikuisia, varten piirrettyjä sarjakuvamaisia satukirjoja, joissa havainnollistetaan erilaisten eläinhahmojen avulla ympäristöystävällistä ravintoa, energian olemusta, ilmastonmuutosta, lajikatoa ja muita ongelmia sekä niihin liittyviä luonnonlakeja.