Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Uutiset

3.11.2020 09:04 ・ Päivitetty: 3.11.2020 09:09

Kirjailija Monika Fagerholm pyrkii Raaseporin valtuustoon SDP:n listoilta – 31 ehdokasta jo valmiina kuntavaaleihin

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Kuvassa kirjailija Monika Fagerholm 5.helmikuuta 2020, kun hänet palkittiin Svenska litteratursällskapet i Finland eli SLS:n myöntämällä Karl Emil Tollanderin palkinnolla.

Kuntavaaleihin valmistautuvien Raaseporin demareiden ehdokaslistalla on jo 31 nimeä, joista tusinan verran on uusia. SDP:n ehdokaslistalla ovat muiden muassa kirjailija Monika Fagerholm (kuvassa) ja aiemmin RKP:n riveissä valtuutettuna toiminut Midiya Zahir.

Demokraatti

Demokraatti

– Mielestäni SDP on minulle sopivampi puolue, minua kuullaan ja voin paremmin vaikuttaa, Zahir sanoo tiedotteessa.

Zahiria lähellä ovat pakolais- ja vammaiskysymykset. Kuntapolitiikassa hän haluaa tehdä työät lasten, nuorten ja ikäihmisten puolesta.

Vastikään Pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinnon saanut Monika Fagerholm on SDP:n listalla sitoutumattomana. Tiedotteessa kuvaillaan hänen ottaneen kantaa monenlaisiin poliittisiin aiheisiin – muun muassa pakolaiskysymykseen – sosiaalisessa mediassa. Hänen motokseen kerrotaan: ”Yhdessä ylöspäin. Olemme samassa veneessä”.

Uusien ehdokkaiden joukossa on myös JHL Raaseporin pääluottamusmies Heidi Åkerfelt.

– Haluan olla mukana kehittämässä ja vaikuttamassa Raaseporin tulevaisuuteen. Toivon totisesti että, voimme yhdessä tehdä Raaseporista paremman, turvallisemman ja vahvemman kunnan, Heidi Åkerfelt sanoo tiedotteessa.

Raaseporin sosialidemokraattien vaalipäällikkönä toimiva Nina Wessberg kertoo tiedotteessa, että ehdokaslista vielä kasvaa ja täydentyy sekä kokeneilla että uusilla nimillä.

– Verrattuna viime kuntavaaleihin, on useampi meidän ehdokkaista muuttanut kunnasta tai ei voi enää jostain muusta syystä asettua ehdolle. Se on haaste, mutta samalla myös mahdollisuus löytää täysin uusia asukkaita, jotka haluavat tulla mukaan muuttamaan maailmaa, hän kuvailee.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain punaista

Ensikertalaisten joukossa ovat muiden muassa Rantaradan puolustaja Sirkka-Leena Holmberg ja työuraansa kunnan palveluksessa, muun muassa Raaseporin liikuntatoimessa, tehnyt Yngve Romberg.

Holmberg toimii Karis-Billnäs Socialdemokrater -yhdistyksen puheenjohtajana sekä suomenruotsalaisten demareiden FSD:n hallituksessa. Tällä vaalikaudella Sirkka-Leena Holmberg on evästänyt kaupungin Rantarata-työryhmää ”vankalla kokemuksellaan”. Liikennekysymysten ohella Holmberg haluaa korostaa ennaltaehkäisevän hoidon merkitystä.

– Ennaltaehkäisevän terveydenhuollon on oltava kaikkien saatavilla. Sairaiden on tietenkin saatava hoitoa, mutta meidän pitää huolehtia paremmin siitä etteivät ihmiset sairastu, Holmberg sanoo tiedotteessa.

Raaseporin demareiden mukaan sairaala tarvitsee tukea, ja siihen on kokemusta Petri Kajanderilla. Kajander oli ensi kerran ehdolla kuntavaaleissa 1997. Viime kuntavaalien jälkeen hän on toiminut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin hallituksessa, jossa hän on Raaseporin demareiden mukaan puolustanut alueen sairaalaa. Sairaalan lisäksi Kajanderin huolena on koko alueen kehitys.

– Tarvitsemme työpaikkoja, hyvä askel alueen teollisuuden kehitykselle on Hanko-Hyvinkää radan sähköistäminen. Se luo toivoa tulevaisuuteen, Kajander sanoo.

Vaalipäällikkö Nina Wessbergin mukaan Raaseporin SDP:n kampanjaa voi kuvailla sanoilla ”jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain punaista”.

– Ja sitten pidetään myös hauskaa, hän intoilee tiedotteessa.

Raaseporin SDP:n ehdokaslistalla ovat edellä mainittujen ehdokkaiden lisäksi kansanedustaja Johan Kvarnström sekä tukku muita ”tuttuja kuntapoliittisia tekijöitä”. Alla muut ehdokkaat aakkosjärjestyksessä, uudet merkitty (u).

Timo Berg, Ronja Grönholm, Ulf Heimberg, Roy Hellèn, Frank Holmlund, Tuula Huuhtainen, Ilta Hämäläinen (u), Regina Kalenius (u), Mats Lagerstam, Paul Lassmann-Klee (u, sit.), Lasse Lindholm, Seppo Lintuluoto, Kukka-Maaria Luukkonen, Niina Malinovskaja (u), Heikki Mansikkaniemi, Johan Mångård (u), Petri Palin (u, sit.), Pirjo Rautiainen, Tom Rehn, Tuija Saari (u), Jouni Stordell, Riitta Vallin, Nina Wessberg ja Holger Wickström.

Uutista täydennetty Heidi Åkerfeltin osuudella klo 11.09.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU