Eläintieteilijöitä hämmästyttävällä lintuaasinsillalla pääsemme ensimmäiseen vastaajaan: Tarmo Tikka on ollut tehtävässä uuden äärellä.

”Kyseessä oli minulle täysin tuntematon kirjailija. Wikipedian mukaan hän, Tommi Liimatta, on taiteellinen monilahjakkuus.

Sitaatti on teoksesta Jeppis, jossa hän kirjoittaa opintien ensiaskeleita ottavan pojan elämää koulun ja kodin ympärillä sekä kavereidensa kanssa. Poika on kiinnostunut samoista taiteenaloista kuin kirjoittaja. Musiikista, kuvittamisesta ja kirjoittamisesta!”

”Vihjeet olivat helpot. Haettu kirjailija oli Tommi Liimatta. Liimatan bändi Absoluuttinen Nollapiste sijoittui rockin SM-kisoissa v. 1993 kakkoseksi. Kilpailun voitti Pekka ja Susi, jodta soolouralle ponnahti Anssi Kela.

Liimatan teos Autarktis (2017) oli Finlandia-palkintoehdokkaana. Hän on julkaissut kuusi sarjakuva-albumia, jolla eräällä on varsin provosoiva nimi: Masturbaatio Ranualla.

Liimatan radiopakinoita oli YLE Puheella vuodesta 2014 lähtien. Pakinoissa luettiin vanhoja Hymy-lehtiä, käsiteltiin c-kasettimustoja ja viimeinen ohjelmakokonaisuus käsitteli Suurta Serkkuteoriaa. Hän on myös tehnyt kirjan Hymy-lehden legendaarisesta toimittajasta Veikko Ennalasta.

Näyte lienee lapsuusmuistelmista Jeppis (2014).”

Siis mikä Jeppis? Sirpa Taskinen avaa:

”Jeppis tarkoittaa puhekielessä siis Pietarsaarta, hyvä sekin tietää. Tommi Liimatta (s. 1976) kertoo (ilmeisesti) omasta koulunkäynnistään ja lapsuudestaan kirjassaan (2014) melkein viidensadan sivun verran. Eikä siinä vielä kaikki, jatkoa seuraa Jeppis 2:ssa. Onkohan tulossa vieläkin jatkoa päätalolaismalliin? Varmaan samanikäisistä (ja pietarsaarelaisista) on mukavakin lukea näin pikkutarkkaa aikalaiskuvausta.”

Juhani Niemi kiteyttää Liimatta-kokemuksensa näin:

”Ne radiomonologit, todella nautittavaa ja sopivasti ironiaa sisältävää puhetaidetta. Muusta tuotannosta puhumattakaan.”

Eero Reijonen kävi megapitkässä vastauksessaan läpi käytännössä koko Liimatan proosatuotanno. Seuraavassa poimintoja hänen tuuminnoistaan.

”Visakirjailija oli Finlandia- ehdokkaana vuonna 2017. Väärällä teoksella, tätä mieltä on myös tekijä itse. Visiirin kisavalinta oli visakirjailijan papereissa selvästi hänen parhaansa. No, tähän yhtyy, tietyin varauksin myös Visa-Eero. Ainakin se on paras monitaitotaiteilijan ’Muistelma’-trilogiasta.

Kirjoitettuja muistiinpanoja ei tällä Jeppiksen koijarilla neljän ensimmäisen koululuokan ajalta ole. Muistiinpanoja korvaavat ainakin osittain piirrokset, ne sarjakuvamaiset, joita Pietarsaaren Kråkholman nöösipoika alkoi tehdä jo seitsemän vanhana.
Alkuvuosien tahti oli huima, tekijänsä mukaan niitä kertyi 113 kappaletta vuodessa. Toki määrät putosivat, kun poika sai muutakin askarreltavaa. Kirjoitusduunissa muistin tukena ovat lisäksi vanhat ääninauhat. Poika ryhtyi äänittämään omia ”esityksiään” suurin piirtein samaan aikaan kun oppi lukemaan.

Mutta oma muistikin pelaa visakirjailijalla kiitettävästi. Ja kun se pätkii, otetaan mielikuvitus avuksi, mutta ehdottomasti vain paikkausvälineenä. Eikä tässä kohtaa pidä unohtaa Jeppis 1:n prologia: ’Sitä mukaa kun asiat vanhenevat ne muuttuvat yksinomaan mielikuvituksen hallittaviksi.’ (Hannu Salama).

Tommi Liimatan proosateosten skaala on laaja: Saaret kuin sisaret -romaanin esikuva on Alistair Maclean. Liimatan suosikkilukemistoa olivat Jääasema Zebra ja kohtuullisen vetävä thrilleri Pelko on aseeni. (Myönnetään, kyllä Visa-Eerokin MacLeania, tätä skottikirjailijaa nöösipoikana luki, mainio viihdyttäjä hän kieltämättä oli). —

Suoranuottinen Tommi Liimatta nimeää pokkana Saaret-opuksensa kunnianosoitukseksi kylmän sodan aikaiselle massaviihteelle. Visakirjailija pyrkii tässä kirjassaan luomaan tarinaansa käännöskirjallisuuden tuntua. Hän mm. käyttää englantilaisia ja amerikkalaisia pituusmittoja. Liimatta kertoo, että hänellä oli, noin 21-vuotiaana, vakaat aikeet kirjoittaa kotimaista kioskikirjallisuutta, sellaisia kuten 70-luvulla ilmestyneet Hulukkonen, hullu suomalainen ja lännensarja Wild Finn. Liimatta kertoi tämän kirjailijavierailulla Janakkalassa 2021. Kirjastokansalla oli tietysti hauskaa. Ja Visakallo lopetti viimeistään tässä vaiheessa sen pohtimisen, miksei ahkera älykkö Tommi Liimatta edistynyt opinnoissaan. —

Siinä olen Tommi Liimatan kanssa samaa mieltä, ettei Autarktis (2017) ole hänen paras teoksensa. Toki se on soveltuvampaa luettavaa ( tässä nimenomaisessa tapauksessa kuunneltavaa), kuin Jeppikset tai Rollo, mutta kyllähän sen työmetodi, pakinoiden yhdistäminen täydeksi romaaniksi sittenkin paistaa kirjasta läpi. Mutta ne pakinat ovat enimmäkseen hienoa, sujuvakynäistä proosaa: teos on näinkin koottuna hieno kuvaus omavaraisesta pohjoisesta. —

No, lopuksi se paras visakirjailijan romaani. Vaikkei tähän puuhaan kannattaisi koskaan sortua, niin tehdään nyt poikkeus. Näin, koska Visakallo on valinnassaan ehdottoman varma. Hautajaiskengät (2021) , on teos, jonka tekijä vakuuttaa olevan viimeinen ja kattava kuvaus hänen Kainuun suhteestaan. Ehkä Liimattaakin on jossain yhteydessä nimitetty kainuistiksi, kuten Veikko Huovista aikoinaan. —

Jo siihen aikaan kainuulaisuuden kuvaaja, nuori Tommi Liimatta, ehti saada Huoviselta positiivisen kirjeen, mutta hän ei kuitenkaan tunnusta varsinaisesti olevansa Veikko Huovisen ihailija. Veikko Huovisen kertomukset ovat liian humoristisia Liimatan makuun. Mutta kumisaappaissa laittoi Liimatta, kai vähän piruillakseen, jonkin asteisen alter egonsa, Arnon lähtemään ensimmäisen kuolleen enon, Toukon hautajaismatkalle. Vaatetus herätti huomiota kanssamatkustajissa, näin kunnes oltiin päästy ” Saapasvyöhykkeelle” tuolle Kuopiosta pohjoiseen sijaitsevalle.

Perillä Petäjähaassa todettiin, että Vuokon isän nahkakengät, jotka edellisellä kerralla toimivat passelisti tanssikenkinä, sopivat Arnolle myös hautajaiskengiksi. Vainajan pikkutakista saatiin tähän tarkoitukseen asiallinen vaatekappale. Vanha, jo entiseksi tuomittu auto otettiin kaverusten muisteloissa tuunattavaksi, aikaa jutusteluun löytyi, maahanpanijaispäivää odoteltaessa. No, kertaalleen jo hylätty koslo saatiin käynnistymään.”

Matti Kärkkäinen on löytänyt Liimatan muisteloille lujat referenssit.

”Tätä romaania en valitettavasti ehtinyt lukea, mutta täysin tuntematon kirjailija Liimatta ei minulle ole. Ainakin Finlandia-ehdokkaana vuonna 2017 olleen Autarktiksen olen lukenut. Aihepiiri kyllä kiinnostaisi mm. siksi, että teosta voisi verrata mm. Olli Jalosen ja Jari Tervon lapsuuskuvauksiin.”

Muita tietäjiä olivat Eeva-Liisa Haanpää ja Helena Nurmio . Palkinto Petri Kettuselle. (rb)

Visasitaatti 7

Suomenruotsalaiset naiset ovat Kirjavisassa tuplavähemmistö, joten on korkea aika… Kirjailjamme edellinen teos oli Runeberg-ehdokkaana, mutta siitä on jo muutama vuosi. Oheinen runo löytyy 2000-luvulla ilmestyneestä suomennosvalikoimasta, joka on hänen kohdallaan ainoa laatuaan. Siis kenen, mikä?

Vastaukset osoitteeseen kirjavisa@demokraatti.fi viimeistään 23.5. klo 12.00 mennessä. Seremoniamestariltanne lipsahti visan printtiversioon tuollainen viikon verran liian pitkä vastausaika, joten mennään sillä täällä verkkoympäristössäkin. Se taas tarkoittaa sitä, että seuraavassa lehdessä Kirjavisaa ei ole vaan vasta 9.6. ilmestyvässä.

”kätkössä visersi vihreä
mustarastaan poikanen
kätkössä männyssä visersi vihreä poikanen
mänty vajoaa
unohtuu poikanen
metsä vihreä vajosi syvän vihreä

murskana noki murskana
murskana noki murskana
murskana noki murskana valkea”