On ilo, että tuossa kymppi+ -vastauslukemassa on joka visaviikolla ollut vähän eri ihmisiä konkareiden lomassa. Nyt uutena muun muassa Anja Harju.

”Visassa nyt kysytty kirja on Alice Walkerin Häivähdys purppuraa.

On jo pitkä aika siitä, kun sen luin, mutta puhekielisyys ja nimi Shug tunnistettavia. Shugin ja Celien jumalakeskustelusta löytyy viite kirjan nimeen.

Tästä irtoaa Harjulle viikon palkinto!

ROMAANIN KULUSTA ja luonteesta kertoo vähän lähemmin Sirpa Taskinen.

”Häivähdys purppuraa (1982, suomeksi 1986) on niitä kirjoja, joita ei millään haluaisi lukea. Tietysti se on fiktiota, mutta olisi hyvinkin voinut tapahtua.

Se on kirjeromaani, joka sijoittuu Georgiaan, rotuvihan pesäkkeeseen. Musta tyttö Celie kirjoittaa ensimmäisen kirjeensä Jumalalle 14-vuotiaana jouduttuaan isänsä raiskaamaksi. Hän haluaa suojella sisartaan Nettietä samanlaiselta kohtalolta. Kun Nettie lähtee lähetyssaarnaajien kanssa Afrikkaan, Celie jää yksin. Aikaa myöten Nettie lähettää sieltä hänelle kirjeitä.

Alku on raju, mutta onneksi kirja ei ole pelkkää kärsimystä, mitä alkuasetelmasta voisi ennakoida. Köyhien mustien naisten asema Georgiassa on surkea. Valkoiset eivät tässä ole niinkään pahiksia, vaan omat miehet, jotka alistavat, pahoinpitelevät ja käyttävät hyväkseen.

Paljolti kuvataan naisten välistä ystävyyttä mutta eivät miehetkään aivan kehityskelvottomia ole. Elämä voi olla kovaa, mutta siinä on kauniit ja hyvät puolensa.”

Mauri Panhelainen sukeltaa vielä syvemmälle historian kerroksiin.

”Alice Walkerin palkitulla romaanilla Häivähdys purppuraa on pitkät historialliset juuret. Afrikkalaisia raahattiin jo 1500-luvulta lähtien Uuteen Maailmaan, Amerikkaan orjiksi ja kohtuuttoman kovaan työhön. Eurooppalaiset valloittajat halusivat rakentaa Amerikan sellaiseksi, jossa soinen ja hyttysiä kuhiseva Washington näyttäisi Pariisilta ja Itärannikon New Yorkista tulisi isompi ja parempi Lontoo. Tämä ei ollut mahdollista ilman orjatyövoimaa, kuvailee Alice Walker teoksensa lähtökohtia ja jatkaa: ’Edes minun osavaltiotani Georgiaa ei voitu rakentaa ilman orjatyötä.’

Walkerin afrikkalaiset esi-isät joutuivat – kuten kirjailija sanoo – paholaisten keskelle. Heitä saattoi komentaa ja käyttää hyväksi täysin piittaamatta heidän fyysisestä hyvinvoinnistaan tai tunteistaan. Loppuun käytetyn ihmisraakin kallo murskattiin ja ruumis haudattiin ilman seremonioita. Heidän maallisia jäännöksiään voi löytää kaikkialta etelästä, heidän luitaan on löytynyt myös pohjoisemmasta esimerkiksi maakaistaleelta, joka on myöhemmin tullut tunnetuksi Nerw Yorkin Wall Streetinä.”

Stefan Ek muistuttaa kirjan vastaanotosta:

”Alkuperäiskielellä The Color Purple julkaistiin vuonna 1982 ja se oli ehdottomasti sen vuoden kuumin kirja Yhdysvalloissa, koska Walker sai sekä kaunokirjallisuuden Pulitzer-palkinnon että National Book Awardin (verrattavissa meidän Finlandia-palkintoomme) vuonna 1983.

Varsin nopeasti siitä tehtiin Spielbergin ohjaama draamaelokuvakin ja sen pohjalta on myös luotu Broadway-musikaali sekä musikaalielokuva vuodelta 2023.”

Visäkonkari Eero Reijonen palaa pitkähköltä tauolta, ja nostaa monen muun lailla esiin kirjan suomentajan. Ja tilaisuuden tullen viittaa erääseen ajankohtaiseenkriisiin.

”Kirja-arvioinneissa Kersti Juvan suomennos on herättänyt jonkin verran kritiikkiä. Nyt uusintalukemisella pähkinänratkoja on entistä voimakkaammin sitä mieltä, että suomentaja, arkkipiispan tytär, on tehnyt duuninsa mallikkaasti. Celien kielen kehitysaskeleet tarinan edetessä ja myös ’Viksun-Nettien’ omanlaisensa kielenkäyttö toimivat onnistuneesti. – – –
Palestiinan kansan avoin tukeminen ja siten Yhdysvaltojen politiikan vastainen asenne on synnyttäny toimeliasta Walkeria kohtaan antisemitistiväitteitä. No, Palestiinan nykytilanne on tunnetunlainen. Vanhoja iskulauseita kaivetaan taas poteroista. Alice Walkerin duuni ei ole ainakaan helpottumassa.”

UNTO VESALLA on viittä vaille omakohtainen kokemus kirjailijasta.

”Walker on ensimmäinen afro-amerikkalainen naiskirjaiilja, joka on palkittu Pulitzerilla. Hän on kotoisin Georgiasta, muutaman kymmenen kilometrin päässä Atlantasta, jossa vierailin ensimmäistä kertaa 1974, joten täytyykin ryhtyä selvittämään, tunsiko silloinen afro-amerikkalainen isäntäväkeni tämän kirjailija-aktivistin.”

Jaana Pikkarainen-Haapasaari luo siltaa menneen ja nykypäivän välille.

”Luin kirjan vuosikymmeniä sitten ja se teki melkoisen vaikutuksen silloiseen nuorempaan minuun. Siinä olevat naisen asema ja hyväksikäyttö järkyttivät todella. Nyt luen sitä uudelleen, tunne on sama, mutta ehkä karu maailma on taittanut hieman kärkeä. (Mikä kertoo huonoa maailman tilanteesta).”

Mauri Niemi on tehnyt huolellista työtä niin vihjeiden kuin sitaattitekstin suhteen.

”Ratkaisun avain oli Shug. Sitä seuraamalla löytyi Alice Walker ja Häivähdys purppuraa.

Kirjailija on myöhempiin painoksiin kirjoittanut esipuheen, josta löytyy visan sitaatti, jonka kerrotaan olevan romaanin keskeinen opetus.

Ratkaisua hakiessa piti tarkistaa myös vihje Rauhan festivaaliin 1962 osallistumisesta. Osanottajista löytyi Alice Walker, ei kirjailija, vaan rauhanaktivisti ja Spelman Collegen opiskelija, joka oli aktiivinen Yhdysvaltojen kansalaisoikeusliikkeessä.”

Kauniiksi lopuksi fiilistelee vielä toinen Niemi eli Juhani tähän tapaan:

”Häivähdys purppuraa on kiehtova kirja. Se kuvaa Celien kasvua tietämättömästä ja kaikkeen alistuvasta tytöstä itsenäisemmäksi, itseään arvostavaksi ja viisaaksi naiseksi, ennen kaikkea toisten naisten tuella. Kirja kertookin paljon naisten välisestä ystävyydestä ja solidaarisuudesta. Eivät ne miehetkään aivan toivottomia ole, kasvua silläkin suunnalla nähdään. Elämä voi olla kovaa, mutta siinä on kauniit ja hyvät puolensa ja paljon lämpöä.”

Kierroksen tietäjiä olivat myös Helena Nurmio,Tuula Hynynen ja Veikko Huuska.

Visasitaatti 19

Tämän kirjan takakansitekstin alku kiteytyy hyväksi vihjeeksi: ”Aikamme kulttikirjailijan toinen romaani on neuroottisen on-off-suhteen röntgenkuva ja haikea valssi.”

Kirja on visakatsannossa hyvinkin nuori, alkuteos ilmestyi viime vuosikymmenen lopulla, suomennos heti pari vuotta myöhemmin. Ei ole iällä pilattu itse kirjailijakaan, tämä legendaarisen Coláiste na Tríonóiden kasvatti on nyt jo neljä romaania julkaisseena 34-vuotias.

Siis kuka, mikä varsin arkisesti nimetty romaani? Vastaukset sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi viimeistään 10.11. klo 12.00. Yhdelle kirjapalkinto.

”Marianne lukee jugurttipurkin kylkeä supermarketissa. Toisessa kädessään hänellä on puhelin ja hän kuuntelee kun Joanna kertoo jotain jutttua työpaikaltaan. Kun Joanna innostuu kertomaan, jutusta saattaa tulla pitkäkin yksinpuhelu, joten Marianne voi huoletta kääntää huomionsa keskustelusta hetkeksi jugurttipurkin lukemiseen. Ulkona on lämmintä., hänellä on yllään ohut paitapusero ja hame, ja kulmäkaappien viileys nostattaa käsivarsien ihon kananlihalle.”