Taina Ukkonen laittaa pallon pyörimään.

”Kirjavisan teos on Jennifer Eganin romaani Aika suuri hämäys (A Visit from the Goon Squad), joka ilmestyi suomeksi 2012. Pulitzerin kirjallisuuspalkinnon romaani sai vuonna 2011..

Olen lukenut romaanin melko pian sen jälkeen, kun se ilmestyi suomeksi, mutta en tunnistanut sitaatista – hyvä syy lukea uudestaan – vaan vihjeestä. Muistan pitäneeni kirjasta, vaikka muistakin sen sisällöstä todella vähän, ja olen lukenut myös muut Eganin suomennetut romaanit kaikkein uusinta lukuun ottamatta.

UUSI TUTTAVUUS tuntuu sytyttäneen Mauri Panhelaista.

”Luin Jennifer Eganin yltäkylläisesti palkitun, 2010 ilmestyneen romaanin Aika suuri hämäys amerikkalaisen elämäntavan kuvauksena, joka kattaa ajanjakson 1970-luvulta 2000-luvulle. Se ei suinkaan ole ensimmäinen laatuaan, mutta kuuluu valioiden joukkoon.

Kirja alkaa sen toisen päähenkilön kleptomaanisten taipumusten kuvauksella. Tapahtuma on niin ovelasti kerrottu, että päähenkilö saa heti lukijan empatian puolelleen, vaikka sortuu heikkoutensa vietäväksi.

Yli 400-sivuinen teos on täynnä tapahtumia, ihmisiä ja vaivatonta tarinaniskentää. Se päättyy yölliseen tuokiokuvaan suurkaupungin yössä: ”Alex sulki silmänsä ja kuunteli. Kaupan ristikko liukui alas. Koira haukkui käheästi. Rekat kolistelivat silloilla. Samettinen yö hänen korvissaan. Ja humina, jatkuva humina, joka ei ehkä sittenkään ollut kaiku, vaan kuluva aika.” ’”

Raila Rinne oli jo tarttua toiseen puhuttaneeseen teokseen, kunnes…

”Olipa visassa kiva koukku, kun vihje päättyi sanoihin ’päättymättömät juhlat’. Heti välähti mieleen Päättymätön riemu (The Infinite Jest) ja David Foster Wallace, mutta – sitaatti ei olekaan siitä vaan Jennifer Eganin palkitusta romaanista Aika suuri hämäys (A Visit from the Goon Squad). Hämäys ilmestyi 2012 suomeksi Tammen Keltaisessa kirjastossa. Sarja on saanut jatkokseen Eganin romaanit Sydäntorni (The Keep) sekä Manhattan Beach. Tulevan syksynä ilmestyy Piparkakkutalo (The Candy House).

Löysin Eganin taannoin ostaessani englanninkielisen pokkarin Manhattan Beach ja tempauduin heti mukaan sen päähenkilön, nuoren naisen joka työskentelee telakalla vaarallisessa laivasukeltajan työssä, ankaraan elämään. Divarista löysin ilokseni hänen muut kaksi suomennettua kirjaansa. Raivasin tilaa uudelle suosikilleni ja odotan nyt Piparkakkutaloa.

Jari-Pekka Vuorela huomioi suomennoksen kielen – vaikka ei sitäsuomennosta ole lukenutkaan.

”Nyt on taas vaihteeksi visa, johon voisi tyylillisin perustein löytää jopa jonkin vaihtoehtoisen vastauksen. Oikea kuitenkin tulee ensimmäisenä mieleen.

En ole lukenut kirjaa suomeksi, mutta visateksti kertoo kyllä tarpeeksi. ’Soliseva’ on alun perin ’laughing softly’, ei hassumpi käännös:

’It’s all still there: the pool with its blue and yellow tiles from Portugal, water laughing softly down a black stone wall. The house is the same, except quiet.’

Jennifer Eganin A Visit from the Goon Squad sai vuonna 2011 fiktio-Pulitzerin. Keltaisessa kirjastossa se näyttää ilmestyneen jo keväällä 2012 Heikki Karjalaisen suomentamana nimellä Aika suuri hämäys. Nimi sopisi kuvaamaan kaikkiakin kirjailijan tuotteita. Seuraavana vuonna käännetyn Sydäntornin luinkin suomeksi.

Tänä talvena on tullut luetuksi pari ylistävää arviota Eganin uusimmasta teoksesta The Candy House, joka on ilmeisesti jollakin tapaa visakirjan jatko-osa. Täytynee lukea kesällä, kun valo riittää kaunokirjallisuuteen.

’Goon Squadin’ yksi luku on muotoiltu Power Point -esitykseksi. En osaa sanoa, oliko tämä jokin kannanotto Microsoftiin ja/tai kirjailijan opiskeluaikoihin Applen Steve Jobsin tyttöystävänä. Eiköhän vuonna 1962 syntynyt Egan olisi kuitenkin oppinut kirjoittamaan ilman tietokoneitakin.”

EERO REIJONEN jysäyttää taasmelkoisen tekstilatingin. Malliksi tähän pari katkelmaa, joista yhdestä kä ilmi, että tuo edellä mainittu PP-esitys on tehnyt häneen vaikutuksen,

”Visakirjan ehdottomia avainkohtia ja herkkupaloja on se, kun East Riveristä vuosituhannen vaihteen tietämissä ongittiin sen sesongin muhkein vonkale. Tämän jättimäisen juovabassin paiskaa murhatuulella matkaan lähtenyt, Visaopuksen avainbändin ’Liekehtivien Dildojen’ lemput saanut soolokitaristi Scotty entisen soittajakaverinsa muhkealle työpöydälle. Tämä Bennie oli ollut kehnonlaisen basisti, mutta hän osoitti jo Dildojen aikoina, reippaasti viime vuosituhannen puolella, liiderin elkeitä. Tummapintaisen Bennie Salazarin urakehitys oli ollut täysin vastakkainen kuin Scottyn, joka hyvin tiesi olleensa soittajana huikeasti bändiä pomottaneen Bennien yläpuolella. – – –

Kirsikka kakun päällä – tätä sanontaa Aikavaraskaan ei ole kyennyt hävittämään. Aika on kuitenkin purrut nerouden käsitteeseen: tuo sana on menettänyt tehovoimansa liikakäytön takia. Laitetaan se nyt kuitenkin tähän paikkaan, koska Power Point esityksissä ei kuuna kullan valkeana ole pystytty samaan kuin 12-vuotias Alison Blake jossain Kalifornian aavikkoseuduilla: kalvojen esittelynimi on ’Rock and Rollin suuret tauot’.

Kriitikot kehuvat kalvoja oikein urakalla, monet pitävät tätä 75-sivuista osiota kirjan parhaana. Jotkut väittävät, ettei visakirjailija olisi saanut Pulitzeriakaan ilman näitä kalvoja. Toisinaan (ja useimmiten) puusilmäinen visakallo, uskoi ainakin The New York Timesin ja The Guardianin huippukriitikoita, ja otti kalvot erityiskäsittelyyn. Eikä Karhupuiston kirjaston koulima visailija voinut lopulta muuta kuin kääntää kelkkansa: Alisonin kalvonarratiivi oli avain koko opuksen haltuun ottamiseen. Tämän fiksun tytön kalvoissa kerrottiin paitsi Blaken perheen tarina, myös muiden henkilöiden vaiheet ja tällä kertaa hyvin ytimekkäästi. – – –

Visakirja on upea, ajassa ees-taas liikkuva henkilöiden, tunnelmien, ihmisten toiveiden ja niihin pettymisten ja toisinaan iloisten hetkien Tarinalipas. Kirjasta voi valita summamutikassa minkä tahansa luvun ja siitä voi nauttia näinkin annosteltuna.”

Juhani Niemi on pikkuisen varauksellisempi joskin myönteinen toki.

”’Tämän hetken puhutuin amerikkalainen kirjailija’, ja kirjan kannessa komeilee viisi tähteä. Eikä aivan syyttä. Teos ei ole aivan romaani, eikä sitä toisaalta voi oikein luonnehtia novellikokoelmaksikaan, se on jotain siltä väliltä. Mutta nautittavaa lukemista joka tapauksessa. Kirjan luvut heittelehtivät ajassa, paikassa ja henkilöissä sinne tänne. Kuten elämässäkin, toisten tarinat ovat mielenkiintoisempia kuin toisten.

Jennifer Eganin Aika suuri hämäys on kokoelma elämien palasia, jotka liittyvät yhteen tavalla tai toisella muodostaen lopulta kokonaisen kirjan. Aika suuri hämäys tiivistää elämän idean yhteen kirjaan, elämä on sekavaa, täynnä pettymyksiä, joskin myös toivonpilkahduksia näkyy, ja ohi ennen kuin huomaakaan.”

UKKOKAARTIIN eli ei ihan Eganin kohderyhmään itsensä laskeva Tarmo Tikka ei niin valtavasti lämmennyt tälle kirjalle, jonka parhaana hetkenä hän piti sitaattia toiselta kirjailijalta.

”Tämän visan kirjailija oli minulle täysin tuntematon. Pitkä vastausaika antoi mahdollisuuden tutustua häneen. Muutoin ei yli 400 sivuista möhkälettä olisi ollut mahdollista lukaista läpi. Kerronta on sujuvaa. Mielikuvituksen puutteesta häntä ei voi syyttää ja tapahtumia kerrotaan monessa aikatasossa. Siinä liikutaan sellaisessa maailmassa, joka meikäläiselle boomerille ei ole tuttu. Mielenkiintoista oli toki tutustua sellaiseenkin, mutta se ei oikeastaan koskettanut mitenkään. Parasta antia oli kirjan alussa Marcel Proust lainaus!”

Myös Riitta Korhoselle teos ilmeisesti kävi välillä puuduttavaksi. Tosin se joutui hänen lukulistallaan varsin kovaan kilpailuasetelmaan.

”Visa vitosessa haettu teos on vuoden 2011 Pulitzer-palkittu Jennifer Eganin Aika suuri hämäys. Lautakunta luonnehti sitä kekseliääksi tutkimukseksi kasvamisesta ja vanhenemisesta digitaaliajalla.

Meilläkin teos sai ylistystä, mutta pakko tunnustaa, että minulla meni ihmissuhde- ja muiden kiemuroiden seuraaminen moneen otteeseen harppailuksi.

Syy on tässä ajassa: Egan joutui epäreiluun vertailuun, sillä viimeksi on tullut luetuksi Svetlana Aleksijevitshin järkyttäviä kuvauksia naapurimaan kansan syvien rivien ajattelusta sekä Mihail Shishkinin ja muiden tietokirjailijoiden raportointia maan johdon siirtymisesta täyteen fasismiin.

Ehkä USA:n nykytodellisuutta heijasteleva kertomus olisi pärjännyt vertailussa paremmin kuin politiikkaa valitettavasti liikaa kartteleva tämänkertainen visateos.”

Sirpa Taskiselle lukukokemus taisi olla vielä tylsempi.

”Herää epäilys, että amerikkalaisille kirjailijoille maksetaan liuskojen mukaan. Ainakin bestsellerin pitää olla tuhti, ja jos asiaa ei riitä, jatketaan small talkilla. Myös Jennifer Eganin (s. 1962) paljon palkintoja kerännyt Aika suuri hämäys (2010, suom. 2012) on tarpeettoman paksu, ja siihen on ympätty tarpeettoman paljon ihmisiä.”

Mutta koska visavalonne tahtoo aina levittää positiivista sanomaa, otetaan loppuun Ossi Lehtiön vastaus, jossa hehkutetaan ensin sitaattikirjankin sisältävää kirjasarjaa ja ,onka lingvistinen kommentaarikin on myönteinen.

”Tammen Keltainen kirjasto on ollut luonteva jatko saman kustantajan lasten- ja nuorten kirjallisuutta sisältävälle Tammen kultaiset kirjat- sarjalle. Se oli varhaisen lapsuuteni parasta, kun sai luokan kirjakaapista lainata ko. teoksia. Näin siirtymä kultaisesta keltaiseen ei ollut vaikea. Ja nyt ymmärrän sen paremmin kuin hyvin, sillä koko kustannusliikkeen taustalla vahvana miehenä oli toiminut suuresti ihailemani ja todella suuri suomalainen eli Väinö Tanner. Tammessa Jarl Hellemann oli ajatuksen toteuttaja ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen ilmestyneet teokset ovat olleet sarjan kohde.

Sitaatin kirjoittaja on amerikkalainen, mutta saanut osansa eurooppalaisesta sivistyksestä ja eritoten siitä oikeasta ja aidosta englannin kielestä, joka on rikasta ja ilmaisukykyistä, varsinkin verrattuna lingua francaan eli amerikkaan.

Etsitty teos ja sen tekijä onnistuvat kuvamaan vuosikymmenien tapahtumia ja useiden henkilöiden elämää mielenkiintoisesti rikkoen kirjoittamisen ja kertomisen perinteitä. Kuvaus ei ole kronologista tai lineaarista, vaan tapahtumat ja ajatukset ovat rikotussa muodossa. eli perinteet on unohdettu. Mutta silti teoksesta muodostuu mielenkiintoinen kokonaisuus.”

Palkinto tällä kertaa Taina Ukkoselle.

Visasitaatti 6/2023

Tämä kirjailija löi läpi viime vuosikymmenellä paljon huomiota saaneella taiteilijaelämäkerralla, ja jatkoi sitten proosan parissa. Veijariromaanien kategoriaan Arto Paasilinnan, Simo Hämäläisen, Heikki Turusen, Lasse Lehtisen ja kumppaneiden seuraksi hänen sen puolen tuotantoaan voi kaiketi sijoittaa. Elämäkerturinakin hän on jatkanut, viimeksi viime vuonna.

Kuka siis, mikä romaani? Vastaukset vapputunnelmissa viimeistään 1.5. klo 12 mennessä osoitteella kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Kutsunnoissa hänet oli määritelty liikalihavuuden vuoksi kruununraakiksi ja vapautettu asepalveluksesta.
– Nyt minä olen solostunut. Kas kun täällä jossakin ei saa kunnolla syödäkseen. Eikös sua kummastuta, kuinka kruunun kerran hylkäämä kaveri tässä makoilee.
– No minkä takia?
– Kas kun mä olen sotainvalidi. Täällä on side, sanoi Saastamoinen ja taputti ääni värähtäen pullottavaa housunpersaustaan.”