Raila Rinteellekin kirjailijan tuotanto taisi olla toistaiseksi olla vielä tuntematonta, mutta korjaus asiaan lie tulossa.

”Hauskaa että Kirjavisaan osuu nuorempiakin kirjailijoita kuten nyt Miina Supinen, jonka hauskoiksi kehuttuihin teoksiin en valitettavasti ole vielä tarttunut. Lähipiirissä ei ole lukuahmintaikäisiä lapsia – vielä.

Visasitaatti on Supisen aikuisille kirjoittamasta esikoisromaanista Liha tottelee kuria. Vihjeessä mainittu tähtielämäkerta tarkoittaa muusikko Maija Vilkkumaata. Miina Supisen lastenkirjoja ovat Kokkikerho- ja Rosmariini-sarjat. Ja kyllä tuotannosta dinojakin löytyy: Runeberg-palkintoehdokkaaksi yltänyt Apatosaruksen maa vuodelta 2010.

Jari-Pekka Vuorelalla on ollut varsin hyvä kontakti kirjailijaamme.

”Opiskelija Miina Supisen terävästi havainnoivaan huumorintajuun oli vaikea olla törmäämättä neljännesvuosisata sitten, kun olin töissä Tampereen yliopistossa. Sittemmin maisteri Supinen rupesi toteuttamaan näkemystään kirjailijana. Visaotehan on esikoisromaanista Liha tottelee kuria (WSOY, 2007).”

Jaana Pikkarainen-Haapasaari kelaili ja kelaili… ja sai saaliin!

”Meni hetki miettiessä, ’tämä on se kirja, se no mikä sen nimi nyt on…’

Muistinpas, mutta piti kuitenkin tarkistaa ja varmistaa. Kirja on Miina Supisen (s. 1976) kirja Liha tottelee kuria. Kirja saa todella hymyilemään, voi suositella kesälukemiseksi.”

Tarmo Tikka on hieman huolissaan mieskuvasta.

”Tämän kertainen kirja lienee ilmestyessään ollut rohkea, komediaa tavoitteleva absurdi kuvaus erään perheen elosta. Kirjoittaja tunnustautuu feministiksi, jossa ei liikkeenä ole mitään vikaa, päinvastoin! Se on edistänyt yhteiskunnallista ja henkilöllistä tasa-arvoa vahvasti, mutta työkenttää vielä riittää.

Kuten kaikissa aatteissa ja liikkeissä, siinäkin on tapahtunut ylilyöntejä, jotka ovat olleet sille vahingoksi. Kirjailija on, ehkäpä ärsyttääkseen, kuvannut miehiä hieman alamittaisiksi, mutta naisia lempeämmin, jopa perheen tyttären touhuamisia.

Teksti on sujuvaa, mustan huumorin kirjomaa, eikä siinä sorruta moralisointiin. Tämän tyyppiset aiheet eivät ole lempilukemistoani, mutta saatanpa lukaista vielä hänen myöhäisempiä romaanejaan ja vertailun vuoksi jonkun hänen kirjoittanmansa lastenkirjan!”

Veikko Huuskan kiteytys visakirjasta on tarkka.

”Sopivasti ylilyövä, mutta osumatakkuutta omaava satiiri, vai pitäisikö sanoa tosielämänkuvaus 2000-luvun Suomesta. ”

Helena Nurmio on ilmeisesti samoilla linjoilla todetessaan vain, että ”tämän teoksen sisältö oli todella luovan kirjoittajan revittelyä!”

Sirpa Taskisen kuittaus on vähän nuivempi, koska viestissä on vain että, ”en taida kuulua kohderyhmään” sekä kirjailijan ja teoksen nimet.

Palkinto Jari-Pekka Vuorelalle.

Visasitaatti 8

Koska seuraavassa lehdessä esitellään kevään dekkarisatoa, lyö myös Kirjavisa lusikkansa samaan soppaan nordic noirin hengessä. Lajityypin luetuimpia kirjailijoita Pohjoismaissa tällä vuosituhannella, se saa riittää vihjeeksi, kun itse katkelma vihjaa jo paljon.

Vastaukset viimeistään 10.6. klo 12 sähköpostiin kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Hän ei ajanut erityisen kovaa, hän tietää sen, mutta oli satanut ja aurinko heijastui tien vesilätäköistä niin kuin se paistaisi maan alla.

Hän oli matkalla pois, hän luuli, että pystyisi pakenemaan.

Sittemmin päivä oli kiduttanut häntä, ei vain muistona vaan epätyypillisenä migreenisärkynä. Ainoa keino, joka on vaikuttanut auttavan, on epilepsiaa ehkäisevä lääkeaine topiramaatti. Joonan on edelleen pakko ottaa lääkettä jatkuvasti, mutta silloin, kun hänen täytyy työskennellä ja ajatella selkeästi, hän kieltäytyy ottamasta lääkettä, sillä se saa hänet väsyneeksi. Joona kärsii mieluummin kivusta kuin menettää vähääkään terävästä älystään.

Oikeastaan hän ajattelee, että hän ansaitsee rangaistuksensa, migreenit ja kykenemättömyyden jättää yhtään rikosta sikseen.”