Työmarkkinat
23.11.2019 12:28 ・ Päivitetty: 23.11.2019 12:54
”Kokonaisuuden on oltava ratkaistu” – PAUlle ei riitä pelkkä pakettilajittelijoiden tes-riidan saaminen alta pois
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen sanoo, että maanantain tukilakkoja ei peruta, jos vain pelkkä pakettilajittelijoita koskeva kysymys saadaan ratkaistua. Myös työehtosopimukseen liittyvät kysymykset on ratkaistava ennen tätä.
– Kokonaisuuden on oltava ratkaistu, hän sanoi.
Jos molemmat saadaan pikaisesti maaliin, työtaistelutoimet voidaan purkaa ainakin osittain. Lakkojen purkaminen vie alasta riippuen eri ajan, hän sanoo. Niiden kaikkien täydellinen peruminen tuskin onnistuu.
– Niistä (aikatauluista) pystyvät paremmin muut liitot kertomaan, Nieminen sanoi.
Nieminen kommentoi asiaa saapuessaan kuultavaksi valtakunnansovittelijan toimistolle. Nieminen viipyi toimistolla noin puolisen tuntia, eikä hän kommentoinut keskustelujen sisältöä toimittajille poistuessaan.
– Ei varmaan ole mitään ratkaisua olemassa. Keskusteluita käytiin, mutta en voi kommentoida niiden sisältöä. Odotamme nyt selvittelytyöryhmän ja sovittelijan seuraavia askeleita.
Niemisen jälkeen ryhmän kuultavaksi saapui Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola, jolla ei juuri ollut kommentoitavaa toimittajille.
Lisää aiheesta
Jo aamusta ryhmän kuultavana olivat käyneet Postin väliaikainen toimitusjohtaja Turkka Kuusisto ja henkilöstöjohtaja Hanna Reijonen.
PAU ei aio perääntyä.
Nieminen myös toisti kantansa, että PAU ei aio perääntyä 700 pakettilajittelijaa koskevasta vaatimuksestaan.
Posti siirsi aiemmin syksyllä noin 700 pakettilajittelijaa tytäryhtiöönsä Posti Palvelut Oy:hyn ja Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin, mitä ammattiliitto PAU ei hyväksy. PAU on ollut tiukasti sitä mieltä, että pakettilajittelijoihin tulee jatkossakin soveltaa PAUn viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimusta.
Postin lakkoa ratkoo tällä hetkellä neljän hengen selvitysryhmä, joka ratkoo pakettilajittelijoita koskevaa kysymystä.
Mukana ovat niin PAMin entinen puheenjohtaja Ann Selin, työmarkkina-asiantuntija Jukka Ahtela, SAK:n ex-puheenjohtaja ja entinen työministeri Lauri Ihalainen (sd.) sekä eläköitynyt EK:n työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen.
Selin sanoi tänään aiemmin STT:lle, että tavoite on yhä saada valmista viikonlopun aikana.
PAUn pitää viimeistään huomenna sunnuntaina ilmoittaa, aikooko se jatkaa lakkoja 8. joulukuuta jälkeen. Työriitalaki edellyttää, että lakoista ilmoitetaan ainakin kaksi viikkoa etukäteen.
Niemisen mukaan liiton hallitus ei ole ainakaan vielä kutsunut koolle tapaamista tälle päivälle. Hallitus kokoontuu viimeistään huomenna.
STT–Sanna Raita-aho, Essi Sutinen
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Työmarkkinat
23.11.2019 09:11
PAUn Nieminen tiukkana: ”Työehdot ovat ehdottomia, pidämme niistä kiinni”
Työmarkkinat
23.11.2019 07:06
Kokenut nelikko jatkaa postikiistan umpikujan avaamista – ”Pöytä pitäisi saada putsattua huomenna”
Työmarkkinat
22.11.2019 12:54
Paltan Aarto: ”En varsinaisesti usko, että mitään uutta ja ihmeellistä sieltä selvitystyöryhmästä tulee esiin”
Työmarkkinat
22.11.2019 08:33
Postin pakettilajittelijoiden tilanne on konkarinelikon listalla ykkösenä – ”Sehän nyt jumittaa koko tätä tilannetta”