Periaatteessa kabineteissa neuvotellaan edelleenkin kolmikantaisesti monesta yhteiskunnallisesta asiasta, jotka koskevat työnantajia ja palkansaajia. Työmarkkinapolitiikka elää kuitenkin käymistilassa, ja tulevaisuus, etenkin kolmikannan tulevaisuus, näyttää epäselvältä.

– Nimellisesti kolmikanta on olemassa, ja se mainitaan hallitusohjelmassakin, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.) sanoo. Hän on ennen nykyistä rooliaan toiminut muun muassa SAK:n leivissä.

– Palkansaajien mielestä todellista kolmikantaa ei ole nyt hallituksen isoissa reformeissa. Sanaan itsessään, samalla tavalla kuin ay-liikkeeseen, liittyy joillakin negatiivinen mielleyhtymä. Voi ehkä kysyä, kannattaako sen olemassaolosta tai olematta olosta siksi edes juuri kolmikanta-sanalla käydä keskustelua.

– Syytöksiä ulkoparlamentaarisuudesta toistellaan edelleen pääministeriä myöten, mutta en ajattele, että syytökset ovat kovin osuvia, Perholehto sanoo.

– Kolmikantaisessa neuvottelussa on samanlainen idea kuin uusissa innovaatioissa, jotka koskevat osallistavaa demokratiaa. Kansalaisparlamentissa, nuorisovaltuustoissa ja muissa sen tapaisissa vaikuttamiselimissä halutaan ottaa ihmiset mukaan tekemään politiikkaa sellaisiin asioihin, jotka vaikuttavat heihin itseensä.

Kolmikanta ei ole maineeltaan kovinkaan notkea, pikemminkin se synnyttää mielikuvia jäykästä ja vanhanaikaisesta järjestelmästä.

– Kolmikannan moittiminen on yleensä laiskaa keskustelua. Kriittisimmät äänet eivät liity varsinaisesti kolmikantaan, vaan palkkapolitiikkaan ja tes-järjestelmään, Perholehto sanoo.

– Voi olla helpompi puhua kolmikannasta ja sen jäykkyydestä, vaikka joustoa halutaan yleensä työehtoihin ja palkkoihin, jotka eivät ole lähtökohtaisesti kolmikanta-asioita. Yhdet puhuvat aidasta ja toiset seipäästä.

Välillä on epäilty, että kolmikannassa työmarkkinajärjestöt ohjaavat peliä haluamaansa suuntaan, ja hallitus kolmantena pyöränä joutuu sylikoiran tai kumileimasimen rooliin. Perholehdon mielestä tällaista ei ole tosiasiassa tapahtunut.

– Ei työmarkkinaosapuolilla oli mitään mahdollisuuksia viedä valtioneuvostolta valmisteluvaltaa tai eduskunnalta päätösvaltaa. Näen pikemminkin päinvastoin, eli että kolmikanta voi lisätä niiden legitimiteettiä.

EK:n sääntömuutoksen jälkeen keskustelu keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista ja kolmikannasta on politisoitunut entisestään.

– Keskustelua hämmentävät myös Keskuskauppakamari ja Suomen Yrittäjät SY, jotka tuovat keskustelussa lähinnä ideologisia näkökulmia esiin, Perholehto sanoo.

Ennen sääntömuutosta EK:n rooli oli erilainen, koska se oli neuvotteluosapuoli tupoissa. Nyt sen yhteiskunnallinen rooli on samanlainen kuin Keskuskauppakamarilla ja SY:lla, eli ne pyrkivät vaikuttamaan politiikkaan, eivät työmarkkinaneuvotteluihin.

– Kritiikki kolmikannan jähmeyttä kohtaan on toisinaan perusteltua, ja monien mielestä näyttää siltä, että mitään ei ole saatu aikaan, Perholehto sanoo.

– Meillä on kuitenkin ollut lähihistoriassakin hyvin tupomaisia sopimuksia, kuten kilpailukykysopimus kiky. Ei työehtojen heikennyksiä olisi nielty palkansaajapuolella, jos sellainen päätös olisi tehty puhtaan poliittisena päätöksenä ilman työmarkkinaosapuolten läsnäoloa. Ei sitä kevyesti nielty silloinkaan. Toinen esimerkki on pandemia-aika. En kuullut silloin valituksia siitä, että yhdessä kolmikantaisesti mietittiin joustoja.

Kun tulevaisuutta katsoo positiivisella otteella, Perholehto uskoo, että kolmikannalla on paljon annettavaa työelämän laadullisiin kysymyksiin, ja se voi olla avain myös tuottavuuden kohentamiseen.

– Nyt näyttää siltä, että esimerkiksi euromääräisistä asioista on vaikea sopia, mutta on paljon asioita, joita voitaisiin kehittää yhdessä miettien. Ja ei sen yhteistyön täydy olla nimeltään kolmikanta, se voi olla myös jotain muuta uutta, kunhan aidosta vuoropuhelusta pidetään kiinni, Perholehto sanoo.

– Minusta työmarkkinaosapuolet täytyy pitää yhä mukana, mutta tuo kolmikanta nyt sanana tuntuu perin vaikealta.

Työmarkkinaosapuolien ei täydy hirttäytyä niihin asetelmiin, joita on ollut menneisyydessä.

Perholehto näkee kolmikannassa ja ulkoparlamentaarisessa vaikuttamisessa pitkäjänteisen politiikan tekemisen mahdollisuuksia. Työmarkkinoiden ja talouselämän kehittämisestä tulee tempoilevaa, jos hallituksen väri määrittelee muutosten ja toiminnan suunnan.

– Kaikkia asioita ei kannattaisi altistaa meidän poliitikkojen päätöksenteolle. Valitettavasti poliitikoilla ei ole kykyä ennustaa mitä seuraavalla vaalikaudella tapahtuu, eikä ole varmuutta, onko itsekään enää valittuna, Perholehto sanoo.

– Ulkoparlamentarismin voima on siinä, että siellä ei täydy miettiä, tuleeko valituksi seuraavissa vaaleissa. Kyllä mekin täällä tietysti ajamme Suomen ja suomalaisten parasta, mutta näkökulma on hieman erilainen kuin työmarkkinaosapuolilla.