Politiikka
20.12.2024 09:44 ・ Päivitetty: 20.12.2024 12:05
Komissio linjasi Sanoman kantelusta: Ylen saama tuki EU-sääntöjen mukaista
Ylen saama valtiontuki on EU:n valtiontukisääntöjen mukaista tukea eikä EU-komissio edellytä Suomelta tässä suhteessa muutoksia lainsäädäntöön, sanoo komissio viitaten Sanoma Media Finland Oy:n Yleisradion saamasta valtiontuesta tekemään kanteluun.
EU-komissio kertoo päättäneensä Sanoma Media Finlandin tekemän kantelun käsittelyn Euroopan unionissa.
Sanoma Media Finland kanteli komissiolle keväällä 2021 Ylen saamasta valtiontuesta koskien erityisesti Yleisradion tilausvideopalveluja ja sähköisiä oppimissisältöjä. Yleisradio tuottaa Yle Areenassa tilausvideopalveluja, jotka eivät kantelijan näkemyksen mukaan olleet EU:n valtiontukilainsäädännön mukaisia.
Komissiolle antamassaan vastauksessa Suomen valtio piti Ylen toimintaa EU:n valtiontukilainsäädännön mukaisena. Lisäksi Suomi katsoi Sanoman kantelun perustuvan virheelliseen tulkintaan EU-lainsäädännöstä ja harhaanjohtavaan kuvaukseen suomalaisesta mediamarkkinasta ja -sääntelystä.
YLESSÄ komission ratkaisuun oltiin tyytyväisiä.
- Komission päätös on toivotun mukainen ja tässä ajassa kiinni, sillä Ylen on voitava julkaista sisältönsä kuten suomalaiset niitä haluavat kuluttaa – silloin ja siten kuin itselle parhaiten sopii, toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila sanoo Ylen tiedotteessa.
Ylen hallituksen puheenjohtajan Matti Apusen mukaan Yle toteuttaa oppimissisällöissä sille annettua sivistystehtävää niin, että se kunnioittaa kaupallisten yhtiöiden opetussuunnitelmiin liittyvää tarjontaa.
- Komission päätös on tarkasti perusteltu ja selkeä. Sen mukaan Ylen oppimispalveluiden luonne ja niihin käytetty rahamäärä eivät ole suhteettomia, vaan ne ovat julkisen palvelun tehtävän mukaisia, Apunen sanoo tiedotteessa.
Sanoma Media Finland on STT:n enemmistöomistaja. Demokraatti on STT:n asiakas.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.