Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Komissiolta madonlukuja: EU:n ja Suomen kasvu jää tänä vuonna kituliaaksi

Thinkstock

Euroopan talouskasvu on hidastunut tänä vuonna entisestään, ja EU:n komissio arvioi syysennusteessaan, että tahti jää kesällä julkistettuja arvioita hitaammaksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Komission syksyn ennuste ennakoi koko unionille tänä vuonna 0,6 prosentin talouskasvua, ensi vuodelle 1,3 prosenttia ja vuodelle 2025 jo 1,7 prosenttia. Vauhdin hiipumisen taustalla ovat korkeat elinkustannukset, heikko kysyntä maailmanmarkkinoilla ja rahapolitiikan kiristyminen, komissio arvioi.

Maakohtaisista ennusteista ilmenee, että Suomessa kasvu jää koko EU:n kasvua heikommaksi. Tänä vuonna komissio arvioi Suomen kasvun jäävän 0,1 prosenttiin ja piristyvän ensi vuonna hiukan 0,8 prosenttiin. Vuonna 2025 tahti olisi nousemassa 1,5 prosenttiin.

Suomen tärkeät naapurimaat ja kauppakumppanit, eli Ruotsi, Saksa ja Viro, ovat jämähtäneet vielä hitaampaan kasvutahtiin. Komissio ennustaa Ruotsin talouden supistuvan tänä vuonna 0,5 prosentin tahtia ja ensi vuonna 0,2 prosenttia. Kasvu alkaisi vasta vuonna 2025.

EU-maiden syvimmän sukelluksen tekee Viro.

Saksassa talous pakittaa tänä vuonna 0,3 prosenttia ja kääntyy ensi vuonna 0,8 prosentin kasvuun.

EU-maiden syvimmän sukelluksen tekee Viro, jonka talous on komission ennusteen mukaan supistumassa tänä vuonna peräti 2,6 prosenttia. Viro on kuitenkin ensi vuonna pääsemässä takaisin nousu-uralle 1,9 prosentin kasvutahdilla.

Muut tänä vuonna takapakkia ottavat maat ovat Irlanti, Unkari, Luxemburg, Liettua, Latvia, Itävalta ja Tshekki.

KÄÄNNETTÄ parempaan ennakoi inflaation tuntuva hidastuminen. Euroalueella kuluttajahintojen nousu hidastuu tämän vuoden 5,6 prosentista 3,2 prosenttiin ensi vuonna ja 2,2 prosenttiin vuonna 2025. Suomessa tahti hidastuu vielä nopeammin ja vaipuu jo ensi vuonna 1,9 prosenttiin.

Suomen velkaantumiselle ei komission ennusteen mukaan kuitenkaan ole luvassa suunnanmuutosta, vaan velkasuhde nousee lähivuosina edelleen. Tälle vuodelle se on nousemassa 74,3 prosenttiin bkt:sta kivutakseen vuoteen 2025 mennessä lähelle uutta kymmenlukua eli 79,1 prosenttiin.

Syksyn ennusteessa on ensi kertaa mukana EU:n kolme uusinta ehdokasmaata eli Bosnia ja Hertsegovina, Moldova ja Ukraina. Näistä Ukraina on komission mukaan osoittanut suurta sitkeyttä. Sen talouden ennustetaan kasvavan 4,8 prosenttia tänä vuonna. Vuonna 2022 Ukrainan talous romahti 29 prosenttia Venäjän hyökkäyksen seurauksena.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE