Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kommentti: Matti Putkosen lepakot – “Fiuuu – Flop!”

Pierun SM-kisat järjestettiin 2012 Utajärvellä. Suojelijana toimi pierun voimalla lentävä Peräsmies - Pahkasika-sarjakuvalehdestä tuttu. Olisiko huuhaata tämäkin?

Perussuomalaisten Matti Putkonen jatkaa sotaansa tuulimyllyjä vastaan. Taas hän järjestää tiedotustilaisuuden, oikeammin peräti kaksi, ensi viikolla. Tällä kertaa Putkonen on järjestänyt tiedotustilaisuudet niin kauas “etelän metiasta”, ettei pääkaupungista kukaan varmasti lähde Helsingistä asti Kurikkaan tai Siikajoelle.

Enpä usko paikallistenkaan medioiden lähtevän enää Putkosen halpaan. Herran lepakot kun ovat jo pysäyttäneet lentonsa ja vetäytyneet talvilevolle horrostamaan. Ne eivät enää hortoile tuulimyllyjen läheisyydessä, eivätkä missään muuallakaan. Ne nukkuvat tiedostamattomina jossain koloissa eivätkä välitä kaikenmaailman  putkosista tuon taivaallista. Putkosen lepakot floppasivat, mutta herran vauhti vaan kiihtyy.

Teit virheen. Sillä selkäsi takana liikkuu jotain. Tunnet sen vilunväreenä, kylmänä.

Sääliksi käy niitä ihmisiä, jotka uskovat Putkoseen ja muuhun huuhaa-“tietoon”.  Samaan sarjaan voi niputtaa sähköallergiat, kivihieronnat, kuhne-kylvyt, kummitukset, menninkäiset, virvatulet, silmänkääntäjät kaikki. Siis kaikki ne, jotka uskovat mitä tahansa, kun asiansa esittää tarpeeksi vakuuttavasti.

Kun luet tätä, on keskiyö.

Teit virheen. Sillä selkäsi takana liikkuu jotain. Tunnet sen vilunväreenä, kylmänä.

Et kuule mitään, mutta siellä se on – jokin.

Lisää aiheesta

Et näe mitään, tunnet vain. Älä silti katso taaksesi, ennen kuin sytytät valot. Vasta sitten on turvallista.

Uskoitko? Jos uskoit, olet todennäköisesti mennyt myös Putkosen lankaan.

Ja Putkonen? Mitä hän haluaa?

Suuri taikuri Randi aikoinaan paljasti huijareita. Mutta mikä erottaa rahanahneet huijarit taikureista? Se, että tiedät taikurin huijaavan. Huijari taas on todennäköisesti lompakkosi perässä, muttet tiedä sitä.

Ja Putkonen? Mitä hän haluaa? Hän haluaa puolueelleen lisää valtaa ja kadotetun kannatuksen takaisin. Epätoivoissaan Putkonen ja persut ovat päätyneet valjastamaan taikauskoksi luokiteltavan huuhaan vaalivankkureikseen.

Ei silti voi sanoa, etteikö Putkonen lepakoineen olisi oikeassa. Yhtä hyvin hän voi olla väärässä. Siksi häneen ei kannatakaan uskoa. Kunnes toisin todistetaan. Tämän on Putkonenkin huomannut. Siksi hän vaatii nyt, että tuulimyllyjen vahingollisuus pitää selvittää ja todistaa – nyt ja heti ja mieluiten toisten rahoilla. Tietäen, ettei asian todistaminen ole mitenkään mahdollista ilman suuria uhrauksia ja panostuksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE