Keskustan kunnianhimo katosi yllättäen lopullisesti ja vieläpä ennen vaalikauden viimeistä kehysriiheä. Vielä muutama kuukausi sitten puolue kertoi tavoitteekseen, että esimerkiksi perusturvaan pitäisi viimein saada satsauksia. Eläkeläisiä, työttömiä ja vähäosaisia kurittavat indeksijäädytykset voitaisiin ehkä perua, edes ensi vuoden osalta.

Petteri Orpolla on median ilmatilan herruus, kuten tietysti valtiovarainministerille luontevasti ennen riiheä kuuluukin. Sitä on myös natiaispuolue sinisillä, joka on ominut prosentin kannatuspalkeillaan keskustan vaienneet puheet muun muassa indeksileikkausten perumisesta.

Orpo taasen on ilmoittanut tylysti, ettei perumisia nähdä. Kuten tässä hallituksessa aiemminkin, kokoomus vie, ja muut vikisevät.

Keskustan aktiivisin poliitikko ennen kehysriihtä on ollut varapuhemies Mauri Pekkarinen – vaikka varapuhemies pysyttylee usein päivän politiikan ulkopuolella. Pekkarinenkin on tosin tyytynyt ärähtämään muille hallituspuolueille vain pelisäännöistä eli siitä, että suut voisivat pysyä supussa ennen riiheä. Kunnioitettavaa siinä mielessä, että keskusta on elänyt niin kuin on opettanut ja kuten hallituksessa on sovittu. Tosin näistä sopimuksista ei ole koskaan pidetty kiinni.

Miksi keskusta istuu hievahtamatta puskissa? Pelko maakuntauudistuksen kariutumisesta on mennyt luihin ja ytimiin. Enää ei haluta ärsyttää ketään. Orpo saa huseerata rauhassa. Näyttäähän hän vahvemmalta myös soten vastustamiseen työnsä omistaneen Helsingin pormestarin Vapaavuoren (kok.) rinnalla ja oman eduskuntaryhmänsä keskuudessa, jos pääministeripuolue ei ole menoa häiritsemässä.

Keskustalla on ollut tälle hallituskaudelle vain yksi tavoite, maakunnat. Tämä tavoite on nyt ennen viimeistä kehysriihtä hioutunut esiin kuin timantti. Yksi sinulta vielä puuttuu, ja sen mukana kaikki. Keskusta saattaa saada maakunnat, mutta sen alkiolainen sielu on myyty.