Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Konservatiivit saamassa pahasti takkiinsa Britanniassa – “Mayn olisi aika erota”

Britanniassa oppositiojohtaja, työväenpuolueen Jeremy Corbyn (kuvassa) katsoo, että pääministeri Theresa Mayn olisi aika erota. Corbynin mukaan May on menettänyt ääniä, parlamenttipaikkoja ja itseluottamuksensa. Sen tulisi Corbynin mukaan riittää syyksi eroon.

Corbyn piti puheen voitettuaan oman vaalipiirinsä tuen parlamenttivaaleissa selvin luvuin.

Britannian parlamenttivaalien ääntenlaskennan edetessä on alkanut vaikuttaa yhä vahvemmin siltä, että Mayn konservatiivit menettää enemmistönsä parlamentin alahuoneessa.

Konservatiivipuolue jää kahdeksan paikan päähän enemmistöstä, ilmenee BBC:n uusimmasta vaaliennusteesta. Konservatiivit saavat ennusteen mukaan 318 ja työväenpuolue 267 paikkaa. Tämä tarkoittaisi konservatiiveille 13 paikan menetystä ja työväenpuolueelle 35 uutta paikkaa.

Liberaalidemokraateille brittiäänestäjät suovat ennusteen mukaan 11 ja Skotlannin kansallispuolue SNP:lle 24 paikkaa. Itsenäisyyspuolue Ukip olisi jäämässä ilman edustajaa, eli menettämässä ainokaisen paikkansa.

May ei ole vastannut erospekulaatioihin. Hän puhui lyhyesti yöllä ääntenlaskennan edetessä Maidenheadissa, missä hän voitti alueen äänestäjien tuen.

Puheessaan May korosti maansa tarvitsevan ensisijassa vakautta. Vakaus ja varmuus olivat myös Mayn kampanjan avainsanoja.

Lisää aiheesta

May sanoi, että mikäli hänen konservatiivipuolueensa voittaa eniten ääniä ja parlamenttipaikkoja vaaleissa, puolueen velvollisuus on varmistaa, että Britannia saa kaipaamaansa vakautta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE