Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Koronakeskuksena tunnettuun Wuhaniin saa nyt matkustaa Kiinasta – monet junat varattu täyteen

Kiinassa koronaviruskriisin keskipisteessä Wuhanin kaupungissa on hieman raotettu yli kaksi kuukautta kestänyttä eristystä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

11 miljoonan asukkaan kaupunki Hubein maakunnassa meni tammikuussa käytännöllisesti katsoen kokonaan kiinni, kun asukkaita kiellettiin poistumasta kaupungista, arkielämään tuli lukuisia rajoituksia ja kaupungin ympärille pystytettiin tiesulkuja.

Valtionmedia näytti lauantaina, kuinka kaupunkiin saapui aivan puolen yön jälkeen ensimmäinen kulkuluvan saanut matkustajajuna. Wuhaniin saa nyt matkustaa, mutta sieltä ei vieläkään saa poistua. Lähteminen on mahdollista vasta 8. huhtikuuta alkaen, jolloin myös lentokenttä aukeaa maan sisäisille lennoille.

Monet lauantaina kulkeneista junista oli varattu täyteen.

Suuri osa Wuhanin metroliikenteestä käynnistyi lauantaina uudelleen, ja osa ostoskeskuksista avaa ovensa ensi viikolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE