Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

1.4.2020 11:55 ・ Päivitetty: 1.4.2020 12:27

Koronaluvut synkkenivät taas: yt-neuvottelujen, lomautusten ja irtisanomisten määrä on kasvanut 320 615 työntekijään

Koronaviruksen aiheuttamien yt-neuvottelujen piirissä olevien ihmisten määrä on kasvanut 320 615 työntekijään, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vielä tiistaina yt-neuvottelujen piirissä oli 303 524 ihmistä, eli kasvua on noin 17 000 ihmisen verran. Kaikkiaan 3 436 työnantajaa on ilmoittanut yt-neuvotteluista.

TEM kertoo, että tiistaina työvoimatoimistoihin ilmoittautui 1 058 lomautettua ja 929 työtöntä työnhakijaa. Määrä on selvästi pienempi kuin maanantaina, jolloin TE-keskuksiin ilmoittautui 3 414 lomautettua ja 1 458 työtöntä työnhakijaa.

Luvut ovat kuitenkin suuntaa-antavia, sillä koronaviruksesta ja muista syistä johtuvia ilmoituksia ei ole mahdollista eritellä tarkkaan.

Lomautuksia on tulossa todennäköisesti enemmänkin, sillä alle 20 henkilöä työllistävien työnantajien ei yhteistoimintalain mukaan tarvitse ilmoittaa harkinnassa olevista lomautuksista TE-toimistolle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU