Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kotimaista lihaa soijan sijaan” – keskustan himobloggaaja hyökkää hyvinvointibloggaajaa vastaan

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kritisoi väitteitä veganismin eettisyydestä. Hänen bloginsa on vastaveto Suomen suosituimman hyvinvointibloggaajan Vilma Peltosen blogiin.

Peltonen kannusti eilen omassa kirjoituksessaan kaikkia siirtymään tulevana vuonna kasvisruokavalioon. Hän arvioi, että kasvisruokailu lisääntyisi tulevana vuonna sen eettisyyden ja vastuullisuuden takia.

Kärnän mielestä taas eläinperäisten tuotteiden välttely ei itsessään tee ruokavaliosta välttämättä millään tavoin eettisempää – vaan usein jopa päinvastoin. Esimerkeiksi hän nostaa suursuosioon nousseet avokadon, soijan ja kvinoan.

– Näihin kaikkiin liittyy vakavia eettisiä ongelmia. Metsiä kaadetaan koko ajan uusien viljelmien tieltä ja viljely aiheuttaa vesipulaa muutenkin kuivilla seuduilla.

On tosiasia, että eettisintä ruokaa meille suomalaisille on suomalainen ruoka.

Kärnä huomauttaa, että kvinoan hinta taas on noussut niin korkeaksi, että Perun ja Bolivian köyhillä ei ole siihen enää varaa ja he joutuvat syömään ulkomailta tuotua prosessoitua ruokaa.

– Kaikkien näiden ympäristövaikutukset nousevat myös merkittäviksi jo pelkästään pitkien kuljetusmatkojen takia. Silti näistä tuotteista valmistettavia ruokia markkinoidaan kuluttajille eettisenä valintana, hän parahtaa.

Lisää aiheesta

Keskustan kansanedustaja vaatii, että eettisyyden käsite ruuoantuotannossa on määriteltävä uudelleen. Hän haastaa jokaisen suomalaisen yksityisen ja yhteisön mukaan talkoisiin kotimaisen ruoan puolesta.

– On tosiasia, että eettisintä ja ekologisista ruokaa meille suomalaisille on suomalainen, lähellä tuotettu ruoka. Maailman kovimmat tuotantoeläinstandardit takaavat, että kotimaista lihaa voi syödä hyvällä omallatunnolla. Riista ja villikala taas ovat takuulla eettisintä ja ekologisinta ruokaa maailmassa, niiden terveellisyydestä puhumattakaan.

Hän korostaa, että kotimaiset tuotteet eivät sisällä vaarallisia antibiootti- tai kemikaalijäämiä ja geenimanipulointi on kielletty.

– Vuoden tärkein vihreä ympäristöteko lähtee jokaisen omasta ruokapöydästä ja siinä pöydässä voidaan hyvällä omallatunnolla tarjoilla myös punaista lihaa avokadon ja kvinoan sijaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE