Vuonna 2004 voimaan tullut perusopetuslaki määritteli aamu- ja iltapäivätoiminnan tehtäväksi muun muassa tukea kodin ja koulun kasvatustyötä, lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua sekä tarjota monipuoliset mahdollisuudet osallistua ohjattuun ja virkistävään toimintaan.

Toimintaa voivat järjestää kunnat itse, järjestöt ja yritykset.

Viime vuosina iltapäivätoiminta on kuitenkin ottanut taka-askelia useammastakin syystä. Taloudellinen tilanne ja EU-lainsäädäntö ovat pakottaneet kunnat kilpailuttamaan toiminnan tarjoajia. Usein toiminnasta maksettavat korvaukset ovat painuneet niin alas, etteivät ne enää vastaa toteutuskustannuksia.

EI SIIS IHME, että monilla paikkakunnilla aamupäivätoiminta onkin saanut jo loppua, eikä iltapäivätoimintaa ainakaan kasvateta.

Nyt vuoden 2026 budjetin yhteydessä Petteri Orpon (kok) hallitus päätti leikata iltapäivätoiminnan valtionosuuksia, käytännössä ohjaten kuntia nostamaan asiakasmaksujaan.

Tämä karkottaa pienituloisimpien perheiden lapsia iltapäiväkerhoista.

Toiminnan kallistumisen rinnalla toiminnan laadusta huolehtiminen on jäänyt valtiolta hyvin vähiin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä opetushallituksen valtakunnallinen ohjaus asiaan on ollut vähäistä.

Uusia kehittämisavauksia ei ole viime aikoina tehty, eivätkä kunnat saa tukea tilanteisiin, joissa lain vaatimukset iltapäivätoiminnan sisällölle eivät käytännössä säästöjen takia enää toteudu.

Koulutettu henkilökunta kerhoissa vähenee ja vaihtuvuus on suurta, osittain yliviritetyn kilpailunkin takia.

RAPAUTUVAA todellisuutta vasten oli mielenkiintoista huomata, miten Sitran tämän kevään uudessa Koulutuspolitiikan korjaussarja – kuopasta uuteen nousuun –muistiossa ehdotetaan trendistä poiketen iltapäivätoiminnan lisäämistä.

Kirjoittajat Anita Lehikoinen, Oskari Nokso-Koivisto ja Vesa Vihriälä laajentaisivat toimintaa alakoulun neljänteen luokkaan asti, kesälomienkin ajaksi.

Ehdotus on tehty niukan julkisen talouden ajasta huolimatta. Kirjoittajien mielestä iltapäivätoimintaa tarvittaisiin nyt erityisesti lasten yksinäisyyden ja ahdistuksen vähentämiseksi sekä yhteisöllisyyden vahvistamiseksi.

Yhteiskunnalle tulee ajanoloon paljon kalliimmaksi, jos mielekäs koulupäivän jälkeinen toiminta korvataan pelkällä älylaitteiden tuijottamisella.

Sitran muistion mukaan ohjattujen iltapäiväkerhojen kautta kasvattajat pystyvät puuttumaan paremmin myös lasten sosioekonomisen taustan vaikutuksiin koulutuspolkuun ja oppimistuloksiin – eli lisäämään oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa.

Tällainen kasvatustoimen merkityksellisyyden laskeminen on erittäin tervetullutta talousajattelua. Iltapäivätoimintaa ei pidäkään nähdä pelkkänä lasten säilytyspaikkana, tai vastaavasti turhien menojen säästökohteena.

MYÖS SDP:N puoluekokoukselle esitetyssä poliittisessa ohjelmassa asetettiin tulevaisuuden tavoitteeksi kokonaiskoulupäivä.

Tämän toteuttaminen onnistuu juuri nykyisen aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittämisen ja laajentamisen kautta – pysäyttämällä nykyinen alasajo.

Toiminnan valtakunnallista ohjausta on toki samalla vahvistettava. Etenkin laadunarviointiin tarvitaan tiukempi ote. Lain tasolla tulisi määrittää vähintään
yhden ammattipätevän ohjaajan kiintiö kymmentä lasta kohden.

Kehittämisen kannalta nykyinen juridinen tilanne, jossa iltapäivätoiminta ja opetusministeriön ajama Harrastamisen Suomen malli ovat eri lakien piirissä, on monimutkainen.

Seuraavalla hallituskaudella olisikin otettava tarkasteluun harrastamisen Suomen
mallin siirtäminen nuorisolaista perusopetuslakiin.

Koulujen iltapäivätoiminnalla ja – toivottavasti jatkossa – kokonaiskoulupäivällä voi
olla tärkeä merkitys lasten kasvun tukena ja osallisuuden ja yhteisöön kuulumisen kokemusten rakentajana.

Tämä kuitenkin vaatii vastuullisia poliittisia päätöksiä, kehittämistyötä ja iltapäivätoiminnan aitoa huomioimista yhtenä osana suomalaista koulupolkua.

Teksti: Antti Hytti

Kirjoittaja on Nuorten Kotkien Keskusliiton toiminnanjohtaja.
Nuorten Kotkien kaksi piirijärjestöä toimii iltapäivätoiminnan palveluntuottajina Oulussa ja Joensuussa.