Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kukaan ei ole turvassa” – suurliitto on valmis poliittiseen työtaisteluun

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL valmistautuu poliittiseen työtaisteluun, jolla se vastustaa irtisanomissuojan murentamista. Liitto on jo nostanut järjestöllistä valmiuttaan Tarkemmin se kertoo työtaistelutoimista noin kahden viikon kuluttua.

Demokraatti

Demokraatti

SAK:lainen JHL lähtee poliittiseen työtaisteluun, koska hallitus on sen mukaan jälleen kerran heikentämässä työntekijän asemaa. Hallitus haluaa helpottaa irtisanomista yrityksissä, joissa on töissä korkeintaan 20 henkeä.

– Asiantuntijoiden mukaan muutos ei paranna työllisyyttä. Sen sijaan se voi olla ensi askel kohti irtisanomissuojan laajempaa purkamista, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine varoittaa.

Nykyhallitus on kyykyttänyt työntekijöitä monella tapaa.

Hänen mukaansa tämä voi olla vasta alkua.

– Kukaan ei ole turvassa työehtojen romuttamiselta. Heikompi irtisanomissuoja saattaa jatkossa koskea kaikkia työntekijöitä yrityksen koosta riippumatta, Niemi-Laine perustelee.

JHL ei hyväksy tapaa, jolla nykyhallitus on kyykyttänyt työntekijöitä monella tapaa. Viime vuonna työttömyysturvasta leikattiin 200 miljoonaa euroa yksipuolisella päätöksellä.

Lisää aiheesta

Työttömien asema heikkeni entisestään tänä vuonna, kun työttömyysturvaa leikkaava aktiivimalli astui voimaan. Liitto muistuttaa, että Kelan ja Finanssivalvonnan tilastot paljastavat, että malli leikkasi huhti-kesäkuussa 2018 jopa 150 000 ihmisen työttömyysturvaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE