Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kumpi pääministeriksi, Lindtman vai Marin? – näin vastasivat SDP:n piirijohtajat USU:n kyselyyn

SDP:n piiripuheenjohtajien suosikki Antti Rinteen (sd.) seuraajaksi pääministerinä on puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman. Tämä käy ilmi Uutissuomalaisen tuoreesta kyselystä.

Demokraatti

Demokraatti

Uutissuomalainen tavoitti tiistaina 13 piirijohtajasta 12. Vastaajista puolet eli kuusi nimesi suosikikseen Lindtmanin.

Uudenmaan piirin puheenjohtaja Mikko Valtonen liputti uusmaalaisen Lindtmanin valinnalle.

– Hänellä on kokemusta ja osaamista, ja uskon, että myös laaja kentän luottamus, Valtonen perusteli.

SDP:n ensimmäisen varapuheenjohtajan, liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin nosti ykköseksi yksi vastaaja. Kaksi taas katsoi, että Lindtman ja Marin ovat tasavertaisia ehdokkaita. Kolme ei halunnut ottaa nimiin kantaa.

“Sanna Marin ja Antti Lindtman ovat molemmat tulevaisuuden lupauksia.”

Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Roope Lehto arvioi, että tamperelainen Marin saa laajaa tukea kotipiiristään, mikäli kisaan lähtee. Lehto oli tiistaina itse vielä varovainen nostamaan yhtä nimeä muiden edelle, koska asiasta ei ole keskusteltu piirissä.

Lisää aiheesta

– Sanna Marin ja Antti Lindtman ovat molemmat tulevaisuuden lupauksia, Lehto sanoi.

Uutissuomalainen kysyi piiripuheenjohtajilta myös, voiko Rinne jatkaa SDP:n puheenjohtajana. Kolme vastaajaa sanoi suoraan, että Rinteen pitäisi väistyä puoluejohdosta. Kolmen mielestä Rinne voisi jatkaa puheenjohtajana.

Kuusi vastaajaa taas katsoi, että jatkoa voi olla SDP:n puoluekokoukseen asti.

Piirien puheenjohtajat ovat alueillaan merkittäviä SDP:n mielipidevaikuttajia. He eivät kuitenkaan ole mukana pääministeristä päättävässä puoluevaltuustossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE