Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kuntalehti: Soten täysi valinnanvapaus venymässä lisää‚ maakuntajohtajat skeptisiä lakien hyväksymisestä kesällä

Sote-uudistuksen reformiministeriryhmässä on linjattu sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauden aikatauluja edelleen uusiksi. Asiasta uutisoi Kuntalehti.

Sen mukaan pisimmillään täyden valinnanvapauden käyttöönotto voisi venyä vuoden 2023 alkuun asti. Näin käy, jos järjestäjä lupautuu mukaan ensi vuonna alkavaan pilottihankkeeseen.

Aiemmin on kerrottu, että erityisen painavista syistä valinnanvapauden täysi voimaantuloa tapahtuisi viimeistään 2021.

Kuntalehden tietojen mukaan suppealla palvelutarjonnalla pilottiin lähtevä saisi rahaa ja samalla jatkoaikaa täyden valinnanvapauden käyttöönotolle. Pilotit voivat tulla valtiolle kalliiksi. Puhetta on ollut muun muassa 60 miljoonan euron summasta.

Erityistä valtionosuutta saisi maakunta, joka sitoutuu ottamaan käyttöön valinnanvapauslain 15 pykälässä tarkoitetut palvelut kokonaan sisältävät sosiaali- ja terveyskeskukset 1.7.2019 lukien.

Vaikka useat maakuntajohtajat valmistautuvat väliaikaishallinnon voimaantuloon aikataulun mukaisesti heinäkuun alussa, virkamiesjohdon arvio lakipaketin hyväksymisen ajankohdasta liikkuu Kuntalehden mukaan syyskuun alussa tai jopa vielä myöhemmin.

Syyskuun on maininnut lehden mukaan myös soten projektijohtaja, alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti tänään maakuntajohtajia tavatessaan.

Lisää aiheesta

Kuntalehden mukaan pilotoinnissa on tulossa valtava kiire ja sen rahoitukseen liittyy paljon kysymyksiä. Valinnanvapauden lisäaika voi tulla valtiolle kalliiksi.

Uudenmaan maakuntauudistuksen muutosjohtaja Markus Sovala kommentoi asiaa myös Twitterissä. 

– Pilotit voivat olla hyödyksi, mutta ei tämä valmisteluasetelmaa yksinkertaista, hän tviittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE